JOITAKIN AJATUKSIA ERILAISUUDESTA JA KÖRTTILÄISYYDESTÄ

Suhteemme erilaisuuteen on tällä hetkellä merkillisen kaksijakoinen, tuli mieleeni pohtiessani erilaisuusteemaa. Tiusaalta erilaisuus on arvokasta, tavoiteltua, jopa trendikästä, kun se ymmärretään yksilöllisyytenä - miten pukeudut ja sisustat, mutta myös miten asut, mistä ostat, mitä syöt, mitä harrastat, mitä ajattelet... (Kyynikolle voisi tästä nykyisestä yksilöllisyystrendistä tietysti juolahtaa mieleen, että trenditehtailijat ovat yksinkertaisesti oivaltaneet näin saatavan kaupaksi lähes mitä tahansa, kunhan uhri - anteeksi, asiakas - saadaan oikeilla avainsanoilla vakuuttuneeksi siitä, että hän tekee Yksilöllisen ja Tiedostavan Valinnan...) Toisaalta erilaisuus on jotakin, jota meitä anotaan hyväksymään tai edes sietämään muunmuassa eri kulttuurien ja uskontojen edustajien, erinäköisten ja seksuaalisesti poikkeavien muodossa. Missähän raja mahtaa kulkea?

Suomi on yli 90-prosenttisesti evankelis-luterilainen maa, ja kirkkoon, useimmiten juuri kansankirkkoon kuuluminen kuuluu täällä tavallaan asiaan. silti avoin uskonnollisyys on täällä jokseenkin epätavallista (muualla kuin julkkisten syvähaastatteluissa). Mielikuvat "uskovaisista" ovat vahvoja: ne nyt on niitä tekopyhiä ja tekopirteitä joiden mielestä kaikki on syntiä. Ei tanssia, telkkaria eikä viinaa ja niin pois päin. Kula nyt tuollaiseksi haluaa tunnustautua? Eipä kukaan, ja siksi jossakin liikkeessä tai lahkossa mukana olevat harvemmin mainostavat sitä ulkopuolisille. Kirkossakäynti vielä on okei, mutta sekin antaa vanhoillisen, tavallisen ja tylsän ihmisen leiman.

Entäpäs sitten, jos kerrot olevasi körtti. Minä olen.

Ihmisten reaktiot moiseen paljastukseen ovat jokseenkin mielenkiintoisia. Toisille tietysti saa ensin selittää, että mikä ihmeen körtti, koulun uskonnonkirjan selitys 1700-luvulla alkunsa saaneesta ev.lut. kirkon sisäisestä, herännäisyytenäkin tunnetusta herätysliikkeestä kun ei taida kuulua niihin kaikkein helpoimmin päähäntarttuviin yleistietosirpaleisiin. Loput sitten yleensä tietävät sen verran, että ne ovat niitä tuimailmeisiä tummiin pukeutuvia mummoja ja pappoja, joilla ei ole huumorintajua ja jotka (itse asiassa harvat tietävät tämän verran) veisaavat hartaina laahaavia ja tosi masentavia virsiä. Näille tuntuu olevan aikamoinen shokki, että miten nyt sinä voit körtti olla kun pukeudut noin ja harrastat sitä ja tätä ja tuota etkä edes pidä jouksiasi nutturalla. Ylipäätänsä ajatus siitä, että joku tämänpäivän nuori voi olla körtti ja vielä vapaaehtoisesti on vähintäänkin outo. Erilaisuutta? Taatusti!

Itse asiassa körttiläisyys erottyy tänä päivänä, varsinkin ulkonaisesti, aika ähän ihan tavallisesta arkipäivän ev.lut. peruskristillisyydestä. Körttiläisyyden painotus, Jumalan suuruus ja ihmisen pienuus ja se, että Jumala on uskon alkuunsaaja ja ylläpitäjä, ei ole luterilaisesta näkökulmasta mitenkään erikoinen. Körtit elävät, tekevät töitä,opiskelevat ja harrastavat jotakuinkin kuin muutkin ja körttiläisyys on useimmille jatketta seurakuntatoiminnalle. Kenties ainut erikoisuus ovat körttien seurat, kokoontumiset, joissa vuorottelevat vapaamuotoisesti Siionin virsien (suurin osa virsikirjassa) veisuu, hiljaisuus ja lyhyet puheet. Nuoria ihmisiä on mukana ällistyttävän paljon, körttiperheestä kotoisin olevien lisäksi paljon vain jotenkin mukaan eksyneitä - ja nuoret rakastavat vanhoja virsiä hitaine nuotteineen ja suorapuheisine teksteineen yhtä paljon kun ne mummot ja papatkin. Niin minäkin.

Koettaessani hahmottaa, ovatko körttiläiset oikeasti erilaisia ihmisiä, en löytänyt ehjää vastausta. Mikä on vertailukohta, uskontoon välinpitämättömästi suhtautuvako, vai keskivertokansalainen, keskivertoluterilainen? "Parempien ihmisten klubista" ei missään tapauksessa ole kyse - körttiläisyys ei tee kenestäkään sen parempaa, kiltimpää, nöyrempää tai hienompaa ihmistä. Liikkeen parissa törmää kyllä mitä erikoisimpiin tyyppeihin ja persooniin joka ikäluokassa, mutta kyse on mielestäni syy-seuraus-suhdetta enemmän siitä körttiläisyyden vahvuudesta, että henkistä tilaa on kaikenlaisille ihmisille mennä, tulla ja touhuta tai ihan vain olla. Mukaan mahtuu monenlaista luonnetta, elämäntyyliä ja huumorintajua - voin vakuuttaa, että kenestäkään et osaa varmasti sanoa, että tuo nyt ei ainakaan ole körtti! Itse en tunne olevani mitenkään erikoinen tai erottuva ihminen körttiläisyyteni vuoksi tai muutenkaan (vaikka toiset aika omintakeiseksi väittävätkin).

Toisaalta körttiläisiä yhdistää nykyaikana ehkä harvinainen kaipuu hiljaisuuteen ja yksinkertaiseen elämään ja Jumalasuhteeseen. Ja tietysti kaiken kristillisyyden tavoite on olla tietyllä tavalla erottua siitä mitä ihminen voi pahimmillaan olla. Körttiläisyydenkin. Miten siinä itse kukin onnnistuu on sitten jo toinen juttu.

Siinäpä pohdittavaa aiheesta ja sen ympäriltä, ja toivottavasti jopa hiukan päähänjäävää tietoa körttiläisyydestä...

Paula

Kerrottakoon kaikille vielä lopuksi, että kirjoittaja ei ole FK:n sihteeri vuodelta 1997 vaan eräs aivan toinen Paula Jantunen.