From: Silja Kaarina Holopainen Subject: Kiltahuoneen uudistaminen Date: Sat, 10 May 2003 19:20:54 +0300 Alkuvuodesta killan kokouksessa oli esillä kaksi ehdotusta kiltahuoneen sisustuksen uudistamiseksi. Koska äänestys vaihtoehdoista päättyi tasan, päädyin väärinkäyttämään ratkaisevaa puheenjohtajan ääntä ja valitsemaan väärän vaihtoehdon. Päätöksen johdosta kiltahuoneen uudistaminen sen nykyisessä ympäristössä jäi suunnitelman asteelle. Hyvittääkseni syntini tuon nyt esiin kolmannen radikaalimman vaihtoehdon. Koska eräät merkittävät kiltalaiset ovat HOAS:n naurettavien asumisaikarajoitusten vuoksi joutuneet muuttamaan pois Otaniemestä, on tullut paineita myös kiltahuoneen siirtämiselle. Kiltahuoneelle on jo löytynyt uusi tila. Olen itse muuttanut Lintuvaaraan HOAS:n kaksioon, jonka huoneista tarvitsen vain toista. Toinen huone on käytettävissä uudeksi kiltahuoneeksi. Kiltahuoneen siirtämisestä on jo päätetty killan kokouksessa, jota ette kenties huomanneet, sillä kokouksesta ilmoitettiin vain killan virallisella ilmoitustaululla. Kutsunkin nyt kaikki kiltalaiset talkoisiin siirtämään nykyisen kiltahuoneen kalustus kotiini Lintuvaaraan! -- Silja Holopainen 050 544 8987 - Säätäminen ja muuttaminen on hubaa! -