Categories
Uutinen

Speksikevät 2016: Lääkiksen speksi

Mistä on kyse? Lue taustajuttu!

Lääkiksen speksi on ns. uuden ajan spekseistä yksi vanhimmista, ja toisaalta lääketieteen opiskelijat ovat muuallakin kuin Helsingissä ahkeria speksaajia. Vuoden 2016 Lääkiksen speksi alkoi kuulaskeutumisella, ja hetken ajan luulinkin olevani katsomassa uudestaan Käyttiksen speksiä. Aloitus osoittautui kuitenkin varsin nokkelaksi särkylääkemainokseksi, ratkaisu toki sekin, ja muilta osin Kenen ristiä kannat sijoittuu 30-vuotisen sodan Keski-Eurooppaan. Pari rintamalinjojen väärälle puolelle eksynyttä sotilasta yrittää pysyä hengissä vihollisen linnassa tekeytymällä teologiksi ja muusikoksi ja herättävät vaihtelevia tunteita linnan asukkaissa.

Hahmot itsessään olivat varsin stereotyyppisiä ritariromantiikan hahmoja, varsinkin päähenkilöt, turhankin idealistinen luutnantti Maximilan ja kreivitär Adelie, eikä juonestakaan löytynyt kummempia yllätyksiä. Kevään spekseistä Lääkis olikin ehkä vähiten juonivetoinen – enemmän kyse oli vitsejä, musiikkia ja tansseja yhdistävästä show’sta, mutta toisaalta hahmoista, erityisesti papiksi tekeytyvästä Leosta, riitti huumoriakin. Lääketieteen sisäpiirivitsejä onneksi ymmärtää jotakuinkin, vaikka ei itse lääkäri olisikaan, mutta kokonainen hahmo, teologiamanuenssi Emmanuelle, alkaa olla hiukan liikaa.

Ennen kaikkea Lääkiksen speksin puvut ja tanssit olivat näyttäviä. Ainakin parinkymmenen näyttelijän, solistin ja tanssijan lisäksi myös lavasteiden roudaajat oli kaikki puvustettu ainakin suurin piirtein aikakauden tyyliin, ja puku oli olennaisena osana luomassa vaikkapa tiukan vallanhimoisen eversti Philippe M. Armagnacin tai erittäin vaaleanpunaisen hovineiti Madeleinen hahmoa. Parinkymmenen hengen puvustustiimillä on tainnut riittää töitä. Kaapelitehtaan Pannuhalli on ympäristönä varsin kolkko, ja toisinaan lava vaikutti lavasteiden puolelta varsin tyhjältä näyttelijöiden pukuloistoon verrattuna. Etenkin kirkkotila oli kuitenkin vaikuttavan näköinen, ja siirtymät eri tilojen välillä toimivat hyvin.

Pääkaupunkiseudun muista spekseistä lääkiksen tämän vuoden näytös erottuu ennen kaikkea sillä, että laulavat hahmot eivät välttämättä juurikaan näyttele. Varsinaisten hahmojen laulamiseen tottuneena tämä tuntuu hieman tylsältä ja osa biiseistä hiukan irrallisilta, mutta toki kaikki laulajat olivat varsin hyviä. Speksin orkesterista löytyi soittimia vaikka kuinka: kolme viulua, sello, kaksi huilua, saksofonejakin useampaa kokoa, mutta biiseissä kuului lähinnä perusbändisoittimia, toki varsin pätevästi soitettuna. Liekö vika sitten ollut miksauksessa, Kaapelitehtaan Pannuhalli ei liene akustiikaltaan helpoin paikka, vai eivätkö sovittajat olleet osanneet kirjoittaa riittävästi soitettavaa. Tanssit vaikuttivat teknisesti erittäin kovatasoiselta tanssista mitään tietämättömänkin arvostelijan silmään, mutta enemmän voisi miettiä, miten koreografiat tukevat kunkin biisin tunnelmaa. Orkesterin peruukit olivat sinänsä hauskoja, mutta kun puvustukseen oli muuten panostettu lavastajia myöten, muutama vuosisata väärä tyyli särähti silmään.

Harvaan speksiin on ollut kova jono saliin jo melkein puoli tuntia ennen alkua (onneksi lehdistölle ja speksiexcuilijoille oli jo varatut paikat). Yleisö ei kuitenkaan ollut ainakaan 22.3. näytöksessä parhaimmillaan. Omstarteista riippumatta kaiken kaikkiaan Lääkiksen speksi oli hyvin toteutettua viihdettä.

Tämänkin speksin arvosteli Elsa Mannila, elsa piste mannila ät gmail. Vaikka tämä arvostelu julkaistaan varsin paljon esityksen jälkeen, raakaversio tästäkin jutusta on kirjoitettu heti näytöksen jälkeen.