Categories
Uncategorized

Suomi-elokuva menestyy Kännissä

Suomalaisen elokuvan kansainvälistymisen askeleet on otettu Kännin kulissien takana.

cannissa

Etelä-Ranskan auringon alle kokoontuvat paitsi kameroille poseeraavat tähdet, myös merkittävät elokuvien levittäjät, tuottajat ja näyttelijäagentit. Känni on amerikkalaisille merkittävin markkinapaikka Euroopassa.

Suomen kalleimman elokuvan Big Gamen tuottaja Petri Jokiranta oli juuri esittelemässä Kännissä hänen ja ohjaaja Jalmari Helanderin uutta hanketta tutuille yhteistyökumppaneille ja myös uusille ihmisille. Korirannan mukaan kansainvälisen elokuvan tekemisestä kiinnostuneelle tekijälle matka Känniin on pakollinen.

– Merkittäviä tapahtumia on kolme. Kännin lisäksi on Berliinin elokuvafestivaali alkuvuodesta ja American Film Market loppuvuodesta Los Angelesissa. Nämä keräväät kaikki merkittävimmät henkilöt yhteen ja me tuottajat juoksemme niissä kuin jänikset. Tapaamme ihmisiä ja rahoitamme elokuvia.

Ensimmäisillä Kännin matkoillaan Jokiranta tapasi enemmän ihmisiä kuin oli tarvetta, nyt kyse on täsmäiskuista.

– Olen jo kohtuullisen hyvin verkostoitunut. Pystyn sopimaan tapaamiset etukäteen niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat merkittäviä bisneksen kannalta tässä vaiheessa. Kaikki ovat siellä samassa paikassa. Kesken tapaamisen voi vaikka huomata, että viereisessä pöydässä istuu Woody Allen.

Jokirannan mielestä suomalaiset tekijät eivät käy tarpeeksi Kännissä.

Känni näytteli muun muassa toimintaelokuva Big Gamelle isoa roolia, sieltä saatiin merkittävä loppurahoitus.

– 2013 maaliskuussa saatiin tietää, että Samuel L. Jackson tulee elokuvaan. Teimme vauhdilla hänen kanssaan esisopimuksen, jotta voisimme julkistaa roolin Kännissä.

Tänä vuonna Kännissä julkistettiin Aku Louhimiehen ja AJ Annilan ensimmäiset elokuvat kansainvälisine näyttelijätähtineen.

Känni on ollut tänä vuonna erityisen menestyksekäs festivaali useille suomalaisille elokuville. Muun muassa Bunny the Killer Thing -kauhukomedian pohjoismaiden ulkopuoliset levitysoikeudet on myyty kanadalaiselle Raven Banner Entertainmentille Kännissä. Levityssopimuksen syntymistä pidetään erittäin isona juttuna.

Myös suomalaisen supersankarielokuvan Rendelin ohjaaja-tuottaja Jesse Haaja on tyytyväinen elokuvansa saamaan näkyvyyteen.

– Palaute on ollut hemmetin hyvää. Jengi oli Kännissä ihan täpinöissään ja torstai oli meille aivan huikea päivä. Päivän aluksi lähdettiin kävelemään bulevardille Rendelin kanssa. Metriäkään me ei kyllä päästy eteenpäin, kun ympärillä on älytön ihmismassa. Väittäisin, että Rendelistä otettiin 20 000 valokuvaa, hehkuttaa Haaja.

Asiasta raportoi ensimmäisenä YLE.