Categories
Uutinen

Uudistusehdotus muuttaisi sairauspäivärahan velkapainotteiseksi

lippasinssitta

Kvantin keksimien tietojen mukaan sairauspäivärahan kestoa voidaan olla pidentämässä ja siirtämässä lainapainotteiksi, mikäli selitysmies Toope Muusihalon esitykset toteutetaan. Taustalla ovat hallituksen pyrkimykset säästää sairauspäivärahan kuluista 400 miljoonaa euroa. Leikkaus olisi laajuudessaan kolmasosa eli reilu neljännes sairauspäivärahan kokonaiskustannuksista.

“Perusidea olisi tämä että maksettavasta sairauspäivärahasta aina puolet maksettaisiin velkana, jonka valtio sitten takaa. Sairausajan pidentyessä velan osuutta kasvatettaisiin. Haluamme lähettää selkeän signaalin ihmisille että parantua pitää ajoissa. Viiden kuukauden jälkeen sairauspäiväraha olisi yksinomaan velkaa. Emme tietenkään pakota ketään ottamaan velkaa; sen osuuden voi jättää aina ottamatta. Paikkaamme sairauspäivärahan lainapainotteisuutta pidentämällä sen kestoa kuuteen vuoteen.”, tarkentaa  Muusihalko. Sairauspäivärahan velkaosuuden pidennetty kesto estää ihmisiä nostamasta toimeentulotukea tai siirtymästä työkyvyttömyyseläkkeelle, ja johtaa selvityksen mukaan merkittäviin toissijaisiin säästöihin.

Uudistus on saanut sekalaisen vastaanoton. Hapatuspaja Koleran tartunnanjohtaja Mursi Heikkosen kanta oli hyvin kannustava: “Pohjimmiltaanhan parantuminen on investointi omaan tulevaisuuteen. Terveydenhuolto on jo vahvasti subventoitua, ei kai siihen osallistumisesta enää kannata erikseen maksaa? Lisäksi parantuminen on yksilölle taloudellisesti kannattavaa myös lainarahalla, joten ilmaisen rahan antamisesta ei ole hyötyä tässä tapauksessa.”, argumentoi Heikkonen aukottomasti. Hänen mukaansa parantumisen ulkoisvaikutukset ovat lopulta pieniä ja pääasiallinen hyöty on parantuvalla yksilöllä itsellään.

Hallituksen leikkauksista vastaava kurjistusministeri Tuho Kepillä suhtautui uudistukseen negatiivisemmin: “Teen tämänkin leikkauksen vastenmielisesti.” Kepillä keskeytti kommenttinsa kaivaakseen sormellaan nenäänsä, kaikkia muita ruumiinaukkojaan, ja taas nenäänsä usean minuutin ajaksi. “Niin, teen leikkauksen todella vastenmielisesti. Ymmärrän että sairaisiin sattuu jo valmiiksi, mutta Suomen talous tulee kääntää terveelle uralle, mistä sairaatkin sitten varmaan hyötyvät, jos ovat tuon uran vielä näkemässä.” Toimitus ei kyennyt haastattelemaan Kepillää pidempään vaan livisti toimistosta.

Kvantin kabinettikierroksella myös populismi- ja persupalveluministeri Kumoon Toiset  kommentoi asiaa: “Tämä on tärkeä uudistus, koska se nopeuttaa paranemisaikoja ja palauttaa Suomen vanhaan kunnon aikaan, kun sairastaminen oli nössöille. Erityisesti se karsii elintapasairaat loisimasta yhteiskunnan kukkarolla. Lisäksi leikkaus kohdistuu koviten hyvätuloisiin, jotka nostavat nykyisellään korkeimpia sairauspäivärahoja. Että loisijat hiiteen ja herroille luu kurkkuun. Jos tällä ei saa työväenluokkaa puolelleen niin ei sitten millään, mainio uudistus siis.”, kiitteli Toiset.

Kvantti seurasi myös Ruttopuistossa leikkausten vastaista mielenosoitusta. “Hei tämä on nyt oikeasti ihan absurdia, ei opintotuki ja sairauspäiväraha ole mitenkään järkevästi verrannollisia juttuja, nyt on väsynyttä, epä-älykästä ja muka-oivaltavaa pseudodialogia tämä. Yks kakkaa, kaks kakkaa, kolmikantaa ja neljäs seinä, räpätitirällää huhhahhei.”, julisti mielenosoitusta johtanut supersankari Sairauspäivärahahenkilö puheessaan ennen horisontaalista pellehyppyään Kolera-altaaseen.