Vuosi lähenee loppuaan, uudet puhurit puhaltavat kulman takana ja tenttikirjat kasautuvat pöydille. Moni nuokuttaa päätään ja kiroaa kylmyyttä, pimeyttä, epäonnistuneita ihmissuhteita tai työmotivaation puutetta. Toinen toistaan väsyneempi raataja etsii valopilkkua joulunalusesta ennen kaupallisuuden ylivyöryä.

Jokaiselle rakkaat joulumuistot jostain hamasta lapsuudesta pursuavat esiin. Toiset muistelevat mummon paistamien piparien tuoksua, toisille havujen pistävä aromi on ainoa oikea joulutuoksu. Tänä vuonna tämä on oikeaa joulunodotusta, jokainen vakuuttaa itselleen. Kuitenkin joulussa on jotain, mikä tuntuu irtonaiselta ja epätodelliselta. Oliko aito joulu vain unta oikeasta joulupukista, lentävistä poroista ja muusta sellaisesta hölynpölystä, joihin uskominen lakkaa heti, kun looginen deduktio saa ylivallan alle kuusivuotiaan aivoissa. Toivottavasti ei. Toivia voi, ettei tenttikirjain musteen haju edelleenkään peitä alleen mummon huolella valmistaman piparitaikinan tuoksua.

Vuodenvaihde lähestyy monelle rasittavana koettelemuksena. Se patouttaa energiaa, joka emittoituu spontaanisti moninaisimmissa muodoissa vasta Uudenvuodenaattona. Kuitenkin monelle opiskelijalle vuodenvaihde on työjakso, jolloin valmistaudutaan ponnekkaasti tulevaan vuoteen lataamalla pattereita ja paahtamalla tammikuun tenttikaudelle.

Fyysikoilla on entuudestaan etulyöntiasema vuoden vaihdetta kohdatessa. Tuo salainen voimavara, joka karkottaa sydämestä pahimmankin kaamoksen, täyttää korvien välin auringolla, lämmöllä ja saa pienen pään muutenkin aivan pakahtumaan innosta, ennustaa uuden ihanamman vuoden tuloa. Tuo luontainen kyky nauttia elämästä, jakaa se pienempiin osiin ja herkutella pala kerrallaan, takaa elämän maistuvan entistä makeammalle myös ensi vuonna.

Niinpä niin, kaikki hyvä...

On viimein aika kumartaa syvään ja kiittää kaikkia ihania kiltalaisia tuesta ja uskosta. Vuoden varrella on tapahtunut yhtä jos toista, eikä kaikki varmastikaan olisi maistunut samalta ilman sitä sanatonta sopimusta, joka saa kiltamme puhaltamaan yhteen hiileen. Jos tuon hiilen löytäminen on joskus kiven takana, uskon silti sen olemassaoloon. Tämän vuoden aikana en ole kadottanut mitään vaan päinvastoin: olen saanut suuremman ja terveemmän sydämen, jossa Fyysikkokillalla on aina oleva keskeinen sija.

Onnittelen valittua vuoden 1998 raatia ja toivotan heille menestystä ja onnea tehtävässään!

Lämmöllä, Riku