Ei vain tilastoja: kun seinät kaatuvat

Ote Syys-Kvantin 2011 julkaistusta artikkelista ”Kun pään fysiikka pettää”. Lue loput artikkelista täältä. Artikkeli koko alkuperäisessä komeudessaan löytyy kvantin arkistosta.

Hyvinvointiongelma ei ole kuitenkaan vain lukuja tutkimustuloksissa. Haastattelimme kahta TFM:n opiskelijaa, jotta saisimme paremman kuvan, mitä tarkoittaa, kun ihminen ei vain kerta kaikkiaan jaksa. Seuraavassa he kertovat nimimerkeillä tarinansa, joissa ongelmat ehtivät kehittyä hyvin vakaviksi.

stains

TFM-tutkinto-ohjelmassa opiskeleva ja nyt opinnoissaan loppusuoralla oleva S.R. kertoo, että ensimmäiset oireet alkoivat toisen vuoden jälkeen kesätöissä ollessa. Kesän työtehtävät jäivät hoitamatta, eikä hän jaksanut olla kesän loppuun asti töissä. Sitten syksyllä opintojen alettua hän lähti vastuutehtäviin killan raatiin. Opiskelut piti hoitaa sen ohella. Tässä vaiheessa hän oli jo tuntenut itsensä masentuneeksi ja uupuneeksi, mutta seuraavana keväänä seinät kaatuivat lopullisesti päälle.

Opintojen ja järjestötoiminnan hoitaminen kävi masennuksen ohella ylivoimaiseksi, ja kun tähän vielä yhdistettin ero seurustelukumppanista, niin sijoituspaikkana oli hiukan myöhemmin Jorvin sairaalan psykiatrinen osasto. Tätä ennen oli kuitenkin jo ollut uupumusta, vaikeaa masennusta, ahdistusta ja itsetuhoisuutta. Kaiken ajan vieviin raatitehtäviin ei näyttänyt tulevan helpotusta ennen syksyä.
–Alkoholia toki tuli käytettyä oikeastaan koko ajan liikaa. Koko tilanne ei varmaan olisi päätynyt niin pahaksi, jos olisi juonut vähemmän. Nämä piirit kun ovat nyt vain sellaiset, että sosiaalinen paine juoda on usein kova. Liikuntakin jäi kaikkien kiireiden takia ensimmäisten joukossa pois, S.R. kertoo.

Tietenkään ainoana paineena S.R:llä ei ollut raatitehtävien hoitaminen kunnialla. Tämän lisäksi olisi pitänyt pystyä opiskelemaan riittävän hyvällä keskiarvolla, jotta kesätyöpaikka labrassa tai muualla aukenisi.
– Vaikka kaikkialla sanotaan, että taso on täällä kova eivätkä kaikki voi olla huippuja, niin asian sisäistäminen vie kuitenkin aikaa.

S.R:n tilanne lähti kuitenkin paranemaan pikkuhiljaa hoitoon pääsyyn jälkeen. Diagnoosit ovat matkan varrella vaihdelleet ja viimeisin on epävakaa persoonallisuushäiriö. Jälkeenpäin on tietenkin helppo sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä toisin.
– Jos jotain voisin nyt tehdä toisin, niin en lähtisi raatiin.

S.R. kertoo, että on kärsinyt aikaisemminkin lievästä masennuksesta, kuitenkin ilman mitään diagnoosia tai hoitoa, mutta täällä tilanne päätyi todella pahaksi. Tällä hetkellä S.R. on miettinyt alan vaihtoa, mutta aikoo kuitenkin opiskella lähes varmasti tämän tutkinnon loppuun. Mitä haluaisit sanoa ihmisille jotka painiskelevat samojen ongelmien kanssa?
–Et ole yksin jos masentaa tai opinnot eivät suju.

pill
T.S. kertoo kärsineensä stressistä ja kuormittuneisuudesta oikeastaan ensimmäisen vuoden lopusta lähtien. Stressiä aiheuttivat aluksi lähinnä opinnot. Hänelläkin tilanne paheni raatiin lähtemisen jälkeen, ja raativuoden aikana T.S. alkoi olla niin väsynyt, ettei jaksanut nousta ylös sängystä. Kuitenkin raativastuut hoidettiin rimaa hipoen. Tästä seurasi syyllisyyttä, jonka seurauksena masennus ja ahdistus vain pahenivat. T.S:n tapauksessa ongelmat jatkuivat kuitenkin pitkään ennen kuin apua alkoi löytyä.
– Puolisoni soitti YTHS:lle, kun itse en itkemiseltä pystynyt. Ensikäynti onnistui, mutta muuten ajat menivät syksylle. Oli toisen vuoden kevät.

Syksyllä T.S. sai lääkkeet, jotka eivät toimineet. Ahdistusta varten määrätyt rauhoittavatkin vain ahdistivat enemmän. Itsetuhoisuus oli tietenkin koko ajan kuvioissa mukana.

– Kerran Helsingin keskustassa karkasin puolisoltani lääkepäissäni rautatieasemalle, jossa yritin hypätä junan alle. Hän kuitenkin sai minut kiinni.

Tämä ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi kerraksi ennen kuin apua löytyi.
– Olin saunassa ollessani aukaissut ranteeni, kun puolisoni tuli sovittua aikaisemmin kotiin ja löysi minut. Hän soitti ambulanssin, joka ei kuitenkaan tullut, koska olin vielä tajuissani. Lopuksi pääsin kaverin kyydillä Jorviin. En kuitenkaan päässyt osastolle tuolloinkaan, vaikka halusin. Oli tosi raskasta kun yritti hakea apua, mutta missään ei otettu tosissaan. Jorvista käskettiin soittaa vain auttavaan puhelimeen.

T.S:n puoliso kirjoitti YTHS:n psykiatrille sähkö- postin, jossa hän kertoi kaikki T.S:n viimeaikaiset tempaukset. Psykiatri kirjoitti välittömästi lähetteen psykiatriselle osastolle.

Kymmenen suljetulla osastolla vietetyn päivän jälkeen T.S. pääsi pois. Osastolle kuitenkin vielä palattiin, eivätkä ongelmat olleet ohi. Pitkän kamppailun jälkeen muutos parempaan kuitenkin alkoi hiljalleen.
– Alkoi väsyttää samojen asioiden toistaminen jatkuvasti vaihtuville hoitajille ja lääkäreille. Ei siellä osastolla ollut mukavaa olla hullujen seassa.

T.S:llä aloitettiin psykoosilääkitys masennuslääkityksen lisäksi, ja se tuntui toimivan. Lisäksi opiskelupaikka vaihtui toiseen. Tämän jälkeen on hiljalleen menty parempaan. Arkipäiväinen toimiminen on kuitenkin vielä hankalaa.
– Nykyisessä opiskelupaikassa työtahti on aivan toista luokkaa. En usko, että mitään tällaista olisi tapahtunut, jos olisin alusta asti opiskellut siellä.

Tämän koettuaan T.S. osaa tunnistaa hyvin asiat, jotka olisi voinut tehdä toisin
– Pitäisi osata olla lempeämpi itselleen. Tekemisiään pitää osata karsia ja tajuta, että tarvitsee palautumisaikaakin. Täytyy myös tajuta, että fyssalla on vain kovempi taso.

Sekä S.R:n että T.S:n tapaukset ovat toki ääripään esimerkkejä, mihin hyvinvointiongelmat voivat johtaa. Kun stressaavaan ja aikaa vievään opiskeluun lisätään vielä järjestötoiminnan vastuutehtävät, joiden on tarkoitus olla hauskaa yhdessä tekemistä ja tasapainottava harrastus, niin velvollisuuksien umpikuja häämöttää edessä. Äärimmilleen venytettynä ihminen katkeaa.