Heijastin on halpa henkivakuutus – mutta saako halvalla hyvää?

Tekisi mieli kirjoittaa kolumni termin ”vakuutus” merkityksen väärinymmärtämisestä, mutta se ei kuitenkaan olisi tarkoituksenmukaista – tavoite on saada kaikki käyttämään heijastinta. Ja koska heijastimen käyttö on hyvä asia, niin tarkoitus pyhittää keinot. Totuus on toissijaista.

Klassinen usein esitetty väite heijastimen käytön puolesta on ”kymmenkertainen kuolemariski ilman heijastinta”. Mikäli näin iso ero olisi olemassa, sen pitäisi näkyä hyvin selvästi vertailtaessa länsimaisia onnettomuustilastoja, sillä kuten Yle asian esittää: ”jalankulkijaheijastin tunnetaan Suomen lisäksi oikeastaan vain Pohjoismaissa”. Tämänkaltaista eroa ei kuitenkaan ole havaittavissa verrattaessa Pohjoismaita muihin länsimaihin. Väite on myös muilta osin vähintäänkin kyseenalainen, koska tietääkseni tämänkaltaista tutkimusta ei ole missään tehty. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt väitteen käyttöä lukuisissa heijastimen käyttämisestä muistuttavissa uutisissa viimeisen kahden vuosikymmenen aikana1.

Heijastin ei heijasta kuin kohtisuoraan takaisinpäin.

Tutkiskellaan oikean luvun suuruusluokkaa. Aloitetaan ilmeisestä, siis tilastotiedoista. 90-luvun alussa heijastinta käytti noin joka viides jalankulkija, nykyään joka toinen. Samalla kuolemaan johtavat jalankulkijaonnettomuusmäärät ovat pudonneet huomattavasti. Hienoa! Piste heijastimelle, voin lopettaa. Ei-ku… identtinen pudotus on nähty myös päiväsaikaan! Onni onnettomuudessa: Onnettomuustietoinstituutin vuosikertomuksissa 2009–2015 on tutkittu osa jalankulkijoiden kuolematapauksista. 220 kuolemasta melko tarkalleen puolet (109) tapahtui hämärällä tai pimeässä. Näistä onnettomuuksista 48:n kohdalla oli arvioitu heijastimen hyödyllisyys. 25 tapauksessa heijastimesta ei olisi ollut mitään hyötyä. 17 tapauksessa heijastimesta olisi ollut mahdollisesti joku hyöty, ja 6 tapauksessa heijastimesta olisi ollut todennäköisesti hyötyä.

Tutkitun otoksen valintaa ei ole kommentoitu alkuperäisraporteissa – on mahdollista, että tutkittu osajoukko on kaikki heijastimettomat tapaukset, koska vuosien 2009–2015 aikaan noin joka toinen jalankulkija käytti heijastinta pimeän aikaan. Joka tapauksessa vähintään todennäköinen hyöty heijastimesta olisi ollut vain noin joka kahdeksannessa tutkitussa onnettomuudessa. Mikäli heijastimettoman jalankulkijan onnettomuusriski olisi todellisuudessa kymmenkertainen – ja heijastimien käyttöaste 50 % – vähintään todennäköinen hyöty pitäisi näkyä noin 90 prosentissa heijastimettomista tapauksista ei vain  13 prosentissa.

Heijastin ei siis juurikaan näy tilastojen valossa (se oli huono vitsi – älä naura). Entä miten hyvin se näkyy teknisessä koeasetelmassa? Liikenneturvan selvitys 3/2016 tutki sitä, miten hyvin tummiin pukeutunut jalankulkija erottuu pilkkopimeässä. Tulosyhteenveto, jonka voi myös löytää mediasta2, osaa kertoa heijastimen käyttäjän näkyvän jopa seitsemän kertaa pidemmälle. Ei keskitytä tässä nyt siihen, että testi oli toteutettu heijastimen kannalta optimiolosuhteissa: testissä ei ollut käytössä mitään muuta häiritsevää valoa. Heijastin tosiaan siis heijastaa valon takaisin, ja  ajoneuvon kuljettaja näkee siis heijastimessa vain omat ajovalonsa, ei mitään muita valolähteitä. Tai, kuten itse testiraportti tämän kiteyttää: ”Esimerkiksi kaupunkiolosuhteissa jalankulkijan näkyvyyttä häiritsee mm. taustavalaistus.” Lisäksi jalankulkija oli toki puettu tummiin vaatteisiin ja kulki ilmeisesti suoraan kohti valoa – koska tarkoituksena näytti olevan saada mahdollisimman hyvä luku heijastimelle3.

Testissä saatiin kolme tulosta auton lähivaloille ja kolme tulosta kaukovaloille: tulos ilman heijastinta, tulos huonokuntoisella heijastimella4 ja tulos hyväkuntoisella (siis ilmeisesti suoraan paketista vedetyllä) heijastimella. Lähivaloille näkyvyysetäisyydet olivat 50, 150 ja 350 metriä. Kaukovalojen luvut olivat vastaavasti 150, 500 ja yli 600 metriä. Siis, heijastin näkyy parhaimmillaan jopa seitsemän kertaa kauempaa kuin heijastimeton jalankulkija. Raportin tulokset jättivät kuitenkin kokonaan kertomatta mitatut tulokset huonokuntoiselle heijastimelle. Oletettavasti tästä johtuen näitä ei myöskään mainita yhdessäkään löytämässämme tuloksiin viittaavassa julkaisussa tai uutisessa, esimerkiksi vaikka Liikenneturvan omilla heijastinsivuilla. Hieman valikoivaa tulosten poimintaa, mutta toisaalta luku seitsemän myy paljon paremmin kuin vaikka luku 3. Puhumattakaan reilumman testin mahdollisesti vielä selvästi huonommasta näkyvyydestä heijastimen käyttäjälle – heijastin kun ei välttämättä heijasta juuri mitään takaisin, ellei valon tulokulma ole sopiva – tien sivusta tulevan jalankulkijan tapauksessa näin ei valitettavasti ole.

Joka tapauksessa lienee selvää, että heijastin todellakin parantaa keskellä pilkkopimeää suoraa tietä seisovan jalankulkijan näkyvyyttä. Silti heijastimen käyttö ei näyttäisi oleellisesti pudottavan kuolemariskiä, missä on vika? – Pohditaan. – 80 prosentissa onnettomuuksia syyllinen löytyy ratin takaa5, ylivoimainen enemmistö jalankulkijoiden onnettomuuksista tapahtuu taajamissa, ja näistä puolet suojateillä. Hetkinen, suojatiellä taajamassa? 350 metriä on melko pitkä matka taajamassa. Rautatieasemalle saapuvan Kaivokadun suojatietä ylittävän jalankulkijan heijastin näkyisi siis melkein Narinkkatorin kulmalle – Simonkadun ja Yrjönkadun risteykseen asti – jos siis Kaivokatu ei kääntyisi 30 astetta Seurahuoneen kohdalla. Entä heijastimeton kaveri? Oletetaan sähkökatkon aiheuttama pimeys ja mustaan popliinitakkiin pukeutunut pahat mielessä oleva jalankulkija. 50 metrin näkyvyydelläkin tämä – nyt hyödyttömältä ratikkapysäkiltä Rautatieasemalle loikkiva – pahis erottuisi jo siinä kohtaa kun (suunnasta riippumatta) auto jyräisi väistämättä kaikki edellisen suojatien kulkijat. Viaton autoilija ei voisi mitään vääjäämättömälle.

Tai sitten voisi. 40 kilometrin nopeusrajoituksen alueella pienin normaalisti sallittu esteistä vapaa näkemäetäisyys risteykseen on 25 metriä, koska auton ehtii kyseisestä nopeudesta pysäyttää ennen risteystä. 25 metriä on puolet siitä etäisyydestä, jossa heijastimeton tummiin pukeutunut jalankulkija nähdään selvästi jopa täysin valaisemattomalla alueella. 50 kilometrin tuntinopeudessakin 50 metriä on enemmän kuin riittävästi. Rautalangasta: kaupunkialueella heijastin EI paranna oleellisesti havaintoetäisyyttä.

Jotta tämä kirjoitus ei olisi puhdas avautuminen vaihtoehtoisten faktojen (kts. Kvantti 2/2017) virheellisestä käytöstä, annetaan nyt se yksi aidosti toimiva ratkaisu jalankulkijoiden liikennekuolemiin. Nopeusrajoitukset, tai oikeastaan niiden pudottaminen. Rosén et al. (2009): perustuen hyvin laajoihin tilastoihin jalankulkijoiden onnettomuuksista, jalankulkijan kuoleman todennäköisyys on noin

p(v) = 1 / (1 + exp(6,9 − 0,090v)) ,

missä v on nykyaikaisen henkilöauton nopeus törmäyshetkellä kilometreinä tunnissa.

p(50) = 8,3 % ,

mutta

p(40) = 3,6 % ,

ja

p(30) = 1,5 % .

Siis, jos taajama-alueen nopeusrajoituksia pudotetaan 10 km/h verran, niin taajamassa kuolleiden jalankulkijoiden määrä putoaa nopeudesta riippumatta noin 60 % – siis vaikka ei edes huomioitu onnettomuustodennäköisyyden olevan pienempi, jos kuljettajalla on enemmän aikaa tehdä havaintoja.

Näin lopuksi vielä tuo henkivakuutusnäkökulma. Vakuutuksen tarkoitus ei ole pienentää riskiä, vaan sen tarkoitus on korvata vahinko riskin toteutuessa. Tämän määritelmän mukaan heijastin on todella huono henkivakuutus: ”se tuskin lohduttaa auton alle jäätyäsi”. Parasta olisikin vain kieltää jalankulku, jotta vääjäämättömiltä kuolonkolareilta vältyttäisiin.

Maantienvarressa toki… siellä liikkuessaan kannattaa ehdottomasti käyttää heijastinta, vaikka se ei henkivakuutus olekaan… muistuttaa Kvantin heijastinliivissä likimain autoilijan jyräämäksi toimittaja. Ehkä hän ei vaan välittänyt näkemästään?

1. Jos tämä ei olisi kolumni, tähän tulisi lähdeviitteitä. Nyt joudut tyytymään LMGTFY-viitteeseen. Sanat kymmenkertainen ja heijastin hakukoneeseen, ja siitä voit ihan itse selata.

2. Katso alaviite 1.

3. Heijastin ei tosiaan toimi kuin hyvin pienessä kulmassa, virallinen heijastavuusluku annetaan 0,5 asteen kulmalle valolähteen ja havaintopisteen välillä. Tätä selvästi suurempi kulma toteutuu esimerkiksi, jos vaikka kuljettajanpuoleinen ajovalo sattuu olemaan palanut. Jutun kuvituskuva on koostettu kolmesta identtisesti valotetusta valokuvasta. Vasemmanpuoleisessa kuvassa valolähde on kiinni kamerassa, keskimmäisessä kuvassa valolähdettä on siirretty 25 cm oikealle, ja oikeanpuoleisessa kuvassa 50 cm oikealle. Heijastin pimenee lähes täysin, vaikka se on noin viiden metrin päässä.

4. Kulunut tyyppihyväksytty riippuva heijastin, mutta valitettavasti raportissa ei määritellä millä tavoin. Esimerkiksi suora auringonpaiste himmentää heijastimen, samoin myös sen pinnan naarmuuntuminen. Ero hyväkuntoiseen heijastimeen kasvaa etäisyyden funktiona.

5. Ei tarvitse laittaa kommenttina, että tämä ei lohduta kuollutta. Tiedetään, ja siksi me tätäkin tarinaa kirjotetaan, jotta niitä kuolleita tulisi vähemmän.

PS. Huijasin, kyllä me laitetaan välillä viitteitä myös kolumneihin: Rosén, E., Sander, U., 2009. Pedestrian fatality risk as a function of car impact speed. Accid. Anal. Prev. 41, 536–542.