Ainon julkaisema Sisäpiirivitsi-artikkeli käsitteli rasistissävytteistä huumoria ylioppilasyhteisössä. Artikkeli herätti yhteisössä kosolti keskustelua ja kipuilua. Aiheen lähestyminen onkin vaikeaa: Koska rasismia pidetään yksimielisesti huonona asiana, ei malkaa omassa silmässä haluta havaita, vaikka se näköä hämärtääkin. Rasismin olemassaolon kieltäminen omassa yhteisössä on reaktiona todella luonnollinen, mutta ei erityisen hedelmällinen: olisi parempi tarkastella konkreettisten tekojen syrjivyyttä eikä sitä, onko joku henkilö tai järjestö mustavalkoisesti rasistinen vai ei.
Hurtti huumori on osa opiskelijakulttuuria
Rajoja etsivä, tabuja rikkova huumori on likimain yhtä kiinteä osa opiskelijakulttuuria kuin alkoholin käyttö. Huumorin sävy on sidottu moniin perinteisiin, ja toisaalta se on mukana arkisessa kanssakäynnissä. Samoin kuin alkoholinkäyttö, tabuilla tapailevat sisäpiirivitsit rakentavat niiden ystäville keskinäisesti avoimempaa, tiiviimpää yhteisöllisyyttä, samalla sulkien toisia yhteisön ulkopuolelle.
Moni pitää tabujen rikkomista ja vapautta yhteiskunnan normeista siunauksena, jota pitää suojella. Ajatuksissa huumori onkin erotettu ‘oikeasta’ rasismista: “Siitä ei seuraa mitään syrjintää”, kommentoi esimerkiksi KY:n entinen puheenjohtaja artikkelissa. Tämän mielipiteen jakaa usea opiskelija Aallossa.
Tässä valossa julkisuuteen tulevien tapausten leimaaminen vain “yksittäistapauksiksi ja ylilyönneiksi” sekä kohdistaa kohtuutta huomion yksilöihin että kiertää laajemman keskustelun aiheesta. Aallon kulttuuri on paikoin selkeästi salliva ja jopa kannustava tällaisen huumorin suhteen. Nämä ylilyönnit ovat vain maltillisia ääriesimerkkejä laajemmasta ilmiöstä, tai sattumalta julkisuuteen sattuneita tapahtumia, eivät erityislaatuisia poikkeamia. Peruskauraa.
Avoimempi opiskelijakulttuuri
Hurtin huumorin haittoja voi käsitellä osin samoin keinoin kuin alkoholinkäyttöä. Näitä on käsitelty vuosia kohtuullisella menestyksellä. Ihmisiä ei pidä painostaa juomaan alkoholia tai tuomita päätöksestään olla nauttimatta alkoholia. Yhteisöjen tapahtumien pääasiallinen sisältö ei pitäisi olla alkoholinkäyttö, ja toimintaan osallistumisen pitäisi olla mahdollista ilman alkoholia. Pahimpia ylilyöntejä pitää torjua ennakoivasti: tapahtuman osallistujalle voi huomauttaa, että olisi aika laittaa korkki kiinni. Samalla tavoin ei pidä painostaa rasististen vitsien kertomiseen, tai järjestää tapahtumaa, jonka pääasiallinen sisältö on sopimaton huumori, koska nämä sulkevat osallistujia pois. Yhteisön jäsenille pitää sallia vapaus määrittää oma osallisuutensa hurtissa huumorissa ja hyväksyä näiden ratkaisu.
Näitä keinoja on käytetty alkoholinkäytön käsittelyssä vuosia (vaihtelevalla) menestyksellä, ja ne ovat tehneet opiskelijakulttuurista lähestyttävämpää ja monille mukavampaa. Keinoja voi soveltaa syyllistämättä ihmisiä, jotka haluavat nauttia alkoholia. Nämä ovat ylipäätään keinoja, joilla yhteisöstä voi tehdä lähestyttävämmän. Vaikka hurtti huumori olisi pysyvä osa opiskelijakulttuuria, tilaa jää näin muillekin.
Rasismi ei saa olla osa opiskelijakulttuuria
Rasistisella (ja seksistisellä) huumorilla on kuitenkin monin tavoin perustavanlaatuisempi poissulkeva vaikutus kuin alkoholinkäytöllä tai hurtilla huumorilla. Syrjintä ei ole pelkästään makukysymys, koska se on myös syrjityn arkipäivää. Syrjivä huumori pönkittää olemassaolevia ennakkoluuloja ja antaa ‘yksittäistapauksille’ mielikuvan yhteisön yksimielisyydestä. Tilanteesta voi välittyä nuoremmille sukupolville ei-ironinen kuva: “Vanhemmat opiskelijat ovat tätä mieltä oikeasti.” Tämä voi sulkea opiskelijoita yhteisön ulkopuolelle. Rasistisen huumorin raja onkin häilyvä: ero ennakkoluuloilla leikittelyn ja niiden vahvistamisen välillä on epäselvä ja tulkinnanvarainen. Hyvä aikomus oivaltavasta sosioekonomisesta kritiikistä mustalaisvitsien keinoin ei välttämättä käänny hyviksi seuraamuksiksi.
Rasismin oivaltava kommentointi on vaikeaa, muuten se ei olisi oivaltavaa.
Tämän takia on kohtuullista keskustella ja herättää itsetarkastelua rasismista ylioppilaskunnassa. Ylilyöntejä voi parhaiten välttää, kun on miettinyt aiheen läpi. Itsetarkastelu aiheen tiimoilta on koko Aalto-yhteisölle mahdollisuus kasvuun. Tämä herättääkin kysymyksiä: Miten meidän järjestömme suhtautuu hurttiin huumoriin? Kannustammeko kohtuukäyttöön vai övereihin? Määrittääkö järjestö odotetun suhteen, vai sallitaanko ihmisille näiden oma maku? Onko jäsenellä mahdollisuus määrittää oma osallistumisensa toimintaan, vai onko ainoa vaihtoehto hurtille huumorin harrastamiselle toiminnasta pois jääminen?