Kun pään fysiikka pettää

Ensimmäisiä hyvinvointiasiaa laajemmin käsitelleitä artikkeleita vuodelta 2011 Syys-Kvantista. Lue myös alunperin tämän artikkelin yhdeydessä julkaistut kahden fyysikon tarinat siitä kun jaksaminen loppuu täältä. Artikkeli koko alkuperäisessä komeudessaan löytyy kvantin arkistosta.

Urheilussa, musiikissa ja tieteessä murto-osa päätyy suuriksi menestyjiksi ja kuuluisuuksiksi. Silti erittäin suuri joukko jahtaa näitä unelmia uhraten suuren osan ajasta rankkaan työntekoon ja harjoitteluun. Teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkinto-ohjelmassa on samaa henkeä.

aurnko

Laskareita illasta toiseen, päiväksi luennoille, töihin, järjestöhommiin tai vääntämään harkkatyötä. Jatkuvaa kiirettä ja pitkiä päiviä viikosta toiseen. Vaihtoehtoisesti makaamista sängyssä iltapäivään, liiallista kaljanjuontia, ahdistusta ja harmaita päiviä. Kuulostaako tutulta? Monen opiskelijan arkipäivää kahdesta ääripäästä. Ensin kuvattu vain hyvin usein johtaa jälkimmäisen kaltaiseen.

Samalla, kun Aalto-yliopistosta puuhataan suurella innolla maailmanluokan huippuyliopistoa, ei toistaiseksi mitään suurempia tuloksia ole nähty. Ranking-listoilla tästä tavoitteesta tiputaan vain kauemmaksi, mutta joillakin mittareilla sentään on päästy maailmanluokan yliopistojen joukkoon – peräti ohikin. Yliopiston arvostetuimmissa tutkinto-ohjelmissa nimittäin opiskelijoiden hyvinvointiongelmat ovat yleisiä, ja valitettavan moni teknillisen fysiikan ja matematiikan (TFM) opiskelijoista on erittäin kuormittunut. Vaikka mielenterveysongelmat ovat yhteiskunnassa viime aikoina kasvaneet huomattavasti, etenkin nuorten keskuudessa, tutkinto-ohjelmassa vuonna 2010 tehdyssä hyvinvointitutkimuksessa nousi esille, että TFM-tutkinto-ohjelman opiskelijat ovat selvästi muita korkeakouluopiskelijoita kuormittuneempia.

Kolmanneksella ongelmia

Tutkinto-ohjelmassa vuonna 2010 tehdyssä hyvinvointiselvityksessä (GHQ-12-kysely) kävi ilmi, että 34 prosenttia tutkinto-ohjelman opiskelijoista on psyykkisesti kuormittuneita, kun valtakunnallisesti korkeakouluopiskelijoilla vastaava luku on noin 26 prosenttia. Yleisimpiä psyykkisiä ongelmia tutkintoohjelman opiskelijoilla oli jatkuva ylirasittuneisuuden kokeminen, itsensä kokeminen onnettomaksi ja masentuneeksi sekä tehtäviin keskittymisen haastavuus. Diagnosoiduista tapauksista taasen reilulla 8 prosentilla oli masennus, ahdistuneisuushäiriö tai muu mielialahäiriö.

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelmassa vuonna 2008 teetettiin toinen hyvinvointitutkimus vuonna 2005 tehdyn tutkimuksen seuraajaksi. Tässä tutkimuksessa saatiin hyvin samankaltaiset luvut: 35 prosenttia oireili psyykkisesti. Tämä ei ole sinänsä yllättävää, sillä tuotantotalouden tutkinto-ohjelmaa on pidetty TFM:n ohella hyvin vaativana koulutuksena, jossa kilpailu on kovaa. Tuotantotalouden tutkimuksessa kuitenkin huomattin, että opinnoissaan huonommin menestyneet ja vähän opintopisteitä saaneet oireilivat enemmän. Vastaavaa korrelaatiota ei TFM:n tutkimuksessa ilmennyt. Yhteinen piirre oli kuitenkin, että kurssit koettiin jatkuvasti opintopistemääriltään alimitoitetuksi, minkä seurauksena työviikot venyivät hyvin pitkiksi.

Tutkinto-ohjelman halutaankin olevan vaativa sen johdon puolesta. Opiskelijatkaan eivät tutkimuksen mukaan toivoneet tutkinto-ohjelman suoranaista helpottamista. Tutkinto-ohjelman johtaja Matti Kaivolan mukaan tulokset ovat tässä valossa ymmärrettäviä.
– Meillä on tutkinto, jossa on tarkoitus tiukalla seulalla valikoidusta joukosta vaativalla koulutuksella saada aikaan huippuyksilöitä niin tieteen tarpeisiin kuin muuallekin yhteiskuntaan. Tämä voi olla joillekin liikaa, mutta samalla meidän täytyy pystyä tarjoamaan haasteita parhaimmillekin opiskelijoille.

Työelämässä työhyvinvointi sälytetään yleensä aina työnantajan vastuulle, joten tässä mielessä opiskelijoiden hyvinvointi kuuluu myös tutkinto-ohjelmalle sekä yliopistolle. 34 prosenttia tutkinto-­­ohjelman opiskelijoista on psyykkisesti kuormittuneita.

Ongelmia tarkastellessa voidaan vedota helposti siihen, että tutkinto-ohjelman tarkoituskin on olla vaativa. Mutta vaativuuden ei suoraan tarvitse implikoida hyvinvointiongelmia. Esimerkiksi asian suhteen jokseenkin huonossa maineessa olevan MIT:n opiskelijoista vuonna 2001 noin 12% oli käyttänyt koulun tarjoamia mielenterveyspalveluita. Hyvinvointiselvityksessä vastaavasta luvusta ei ollut suoraa kysymystä, mutta kun otetaan lääkärin palveluita käyttäneet 32% opiskelijoista ja kysymys, jonka mukaan puolet terveysongelmista liittyivät mielenterveyteen, voidaan arvioida, että noin 16% prosenttia TFM-tutkinto-ohjelmassamme on hakenut psyykkisiin ongelmiin ammattiapua. En kuitenkaan onnistunut löytämään uudempia tilastoja MIT:n osalta. Toisaalta esimerkiksi kovatasoisina ja vaativina pidetyissä Ivy League -yliopistoissa Yhdysvaltain itärannikolla mielenterveyspalveluita käyttäneiden luku vaihteli 6-16 prosentin välillä. TFM-tutkinto-ohjelman 16% on yläpäässä asteikkoa.

Tietenkin nämä luvut ovat hyvin kulttuurisidonnaisia eivätkä välttämättä vertailukelpoisia. Mutta onko TFM:n brändi yliopiston ulkopuolella niin tunnettu, että tällaisesta vaativasta ja karsivasta koulutuksesta on iloa?

Kuinka irti kierteestä?

TFM:n hyvinvointitutkimuksessa nousee esille kolme yleisintä oiretta: ylirasittuneisuus, masennus sekä keskittymisen vaikeus. Kun ajattelee opintoja, nämä kytkeytyvät selvästi yhteen. Pitkään jatkuneesta ylirasittuneisuudesta seuraa burn-out-tilanne joka usein johtaa masennukseen ja muihin ongelmiin. Masennuksesta ja siihen liittyvästä keskittymisen vaikeudesta seuraa koulutehtävien laiminlyönti, joka taasen johtaa ahdistukseen pahentaen tilannetta entisestään. Seinä nousee viimeistään vastaan, kun edessä on loppumattomalta tuntuva lista rästitehtäviä selvitettävänä mutta aloittaminen tuntuu mahdottomalta.

Hyvinvointiongelmien suuren määrän syitä on tietenkin vaikea yksiselitteisesti nimetä. Yhdistävänä tekijänä kuitenkin on raskas ja opintopisteisiin nähden monin paikoin alimitoitettu tutkinto. Aloittaessaan yliopisto-opinnot ihminen kokee monesti elämänsä ensimmäisiä suuria muutoksia: monilla on edessä muuttaminen vieraalle paikkakunnalle ja itsenäinen elämä. Toisaalta yliopiston akateeminen vapaus ja siitä seuraava vastuu ovat uutta. Vaikka fukseille kerrotaan kaikkialla, että opinnot ovat hankalia ja työläitä, tässä vaiheessa on vielä hyvin hankalaa muodostaa objektiivista käsitystä asiasta ja omaksua sitä. Kuinka irti kierteestä? Arviolta 16 % TFM-opiskelijoista on joutunut hakemaan psyykkisiin ongelmiinsa ammatti-apua.

Aallon opintopsykologi Paula Venäläinen näkee tutkinto-ohjelman tilanteen huolestuttavana.
– Lukiosta yliopistoon siirtyminen on monelle kova paikka ja vielä kovemman siitä tekee jos tutkinto-ohjelma erittäin työläs ja huonosti mitoitettu.

Häneen mukaan ei ole yllättävää, että opiskelijoiden mielenterveys ja jaksamisongelmat ovat lisääntyneet, kun yhteiskunta asettaa koko ajan tiukempia rajoja. Tukikuukausien rajoja tiukennetaan sekä opintoaikoja rajataan. Hänen mukaansa hyvinvointi muodostaa pohjan niin ikään opinnoille kuin kaikelle muullekin; ainoastaan hyvinvoivat pystyvät valmistumaan. Ei kuitenkaan ole mitään iloa panostaa huippuopetukseen, jos tuloksena on burn-outkypsiä diplomi-insinöörejä. Masennuksella kun on tapana uusiutua.

Opintojen ohjausta

Aallossa panostetaan keskimääräistä enemmän opiskelijoiden hyvinvointiin, ainakin jos katsomme opintopsykologien määrää. Aallossa opintopsykologeja on peräti neljä, mikä on selkeästi enemmän muiden yliopistojen yhteen tai kahteen verrattuna. Monissa Suomen yliopistoissa vastaavaa palvelua ei tarjota lainkaan.

Opintopsykologi Venäläisen mukaan erityisesti vaativassa ja rankassa koulutuksessa opinto-ohjauksen rooli korostuu.
– Siinä vaiheessa, kun opiskelija alkaa oireilla ja olla masentunut ja uupunut, ei mitään ohjausta jaksa alkaa etsiä. Tämän takia on tärkeää, että kanavat, joista opintojen ohjausta saa, ovat hyvin selviä. Opiskelijoiden integroiminen paremmin yhteisön jäseniksi edistäisi tätä.

Tänä vuonna Perustieteiden korkeakoulun puolesta on aloitettu opiskelijatutorointi, joka toimii fyssalla yhdessä Fyysikkokillan pari vuotta pyörittämän opintotutoroinnin kanssa. Venäläisen mukaan olisikin tärkeää kerätä palautetta tästä vuodesta, kun korkeakoulun puolestakin tähän on tultu mukaan.

Kaivolalla on samansuuntainen näkemys opiskelijoiden integroinnista yhteisöön.
– Kun opiskelijalla on työsuhde johonkin tutkimusryhmään tai muualle, on tilanne yleensä hyvä, ja opinnot sujuvat. Ongelman muodostavat henkilöt, joilla ei ole vielä kolmannen vuoden jälkeen selvää paikkaa.

Vaikka yliopistollakin on kova tarve opiskelijoista tutkimustyöhön, ei kaikille paikkaa labroista löydy. Kaivola toivoo, että henkilökunnan opettajatutorointia voitaisiin kehittää substanssilähtöisemmäksi tulevassa kandidaatintutkinnon uudistuksessa.
– Koko opettajatutorointi olisi hyvä integroida paremmin parin ensimmäisen vuoden opintojen yhteyteen. Tällä hetkellä tutoroinnista on ollut enemmän hyötyä meille opettajille.

 

Tutkintouudistus tulossa

Aallon opetuksen arviointi- ja kehittämistyöryhmän raportin mukaan on positiivista, että tällainen hyvinvointitutkimus on tehty. Huolestuttavaa on, että itse ongelmaan ei ole puututtu tuloksista huolimatta. Kaivola on tietoinen tästä.
– Jotain varmasti tutkinto-ohjelmakin voi tehdä. Kätemme ovat olleet sidotut vuonna 2005 tehtyyn tutkintouudistukseen, jossa moduulien seurauksena tutkintorakenteesta tuli niin jäykkä, että yksittäisten kurssien opintopistemäärien muuttaminen on erittäin hankalaa. Kyseisessä uudistuksessa kurssien sisältöjen uudistaminen jäi taasen yksittäisten opettajien vastuulle, koska keskityttiin liikaa rakenteellisiin uudistuksiin. Näistä rakenteellisista ongelmista täytyy päästä eroon tulevassa kandidaatintutkinnon uudistamisessa. Ennen vuotta 2005 opetuksen kehittäminen oli joustavampaa, ja sitä tehtiinkin aktiivisemmin.

Kandidaatin tutkinnon uudistamisen suuntaviivoista on ollut jo puhetta TFM:n tutkinto-ohjelmassa.
–Tällä hetkellä on pohdittu, että ensimmäisten vuosien opetusta muutettaisiin koulumaisemmaksi ja ryhmäkokoja pienennettäisiin perinteisen luento-opetuksen sijaan. Opiskelijoihin saataisin näin parempi kosketus, mutta tämä vaatisi myös opiskelijoilta enemmän sitoutumista. Lisäksi oppimisen arviointia muutettaisiin jatkuvammaksi lukukauden lopussa olevien tenttien sijaan. Tällaisessa järjestelmässä täytyy kuitenkin muistaa, että akateemisen koulutuksen tulee myös opettaa ihmisiä itsenäiseen vastuunottoon ja vastuun kantamiseen.

Kaivolan mukaan tasoa ei haluta kuitenkaan laskea tai tutkintoa suoranaisesti helpottaa.
–Toisaalta ei saisi olla häpeä, jos kokee, että tutkinto ei motivoi. Ne, jotka näin tuntevat, voivat olla jollain toisella alalla parasta kärkeä. Tämä olisi hyvä tehdä selväksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja ehkä tutkinto-ohjelmakin voisi selvemmin patistaa tekemään ratkaisun puoleen tai toiseen, Kaivola kertoo.
-Ei saisi olla häpeä, jos tutkinto ei motivoi.

Tietenkin motivoituneena jaksaa raskaitakin aikoja paremmin, jos palkinto häämöttää määränpäässä. Tässä Kaivola näkee asioiden muuttuneen menneistä vuosista.
– Maailmassa on tapahtunut myös yleinen ilmapiirin muutos. Tiedotusvälineet vyöryttävät huonoja uutisia, ja kilpailu näyttää koko ajan vain kovenevan. Nuorison usko tulevaisuuteen ei ole enää niin vahva kuin joskus aiemmin. On ymmärrettävää, että tällainen geneerisiä taitoja korostava tutkinto, joka ei kouluta tiettyyn ammattiin, saa helposti epäilemään tulevaisuutta ja työllistymismahdollisuuksia. Kuitenkin tilastojen valossa työttömyyttä ei käytännössä tällä koulutuksella ole.

Kenen vastuu?

On selvää, että tutkinto on vaativa ja kouluttaa hahmottamaan abstrakteja ongelmia ennemmin kuin käytännön työelämän taitoja. Nuorelle opiskelijalle ei kuitenkaan ole aina niin selvää, että tämäntyyppisille osaajille on kysyntää. Onko tämä tutkinto-ohjelma tulevaisuudessakin sellainen brändi, että se takaa mielekkään työpaikan, vaikka päättötodistuksessa ei lukisikaan “oivallisesti”? Parhaillehan tietenkin ovat maailmassa kaikki ovet auki ja rekrytoijat ilmoittavat mielellään haluavansa huippuja.

Mikäli tutkinnon kuitenkin halutaan olevan vain leikkuri, jonka läpi pääsevät Suomen lahjakkaimmista nuorista vain ne parhaat, olisi reilua tehdä tämä selväksi heti alusta alkaen. Vaa’an toisessa kupissa kun on hyvinkin rankkoja ongelmia ja inhimillistä kärsimystä.

Vaikkakin opintojen kehittäminen ja rakenteelliset uudistukset ovat hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä, eivät ne yksin riitä. Hyvinvointitutkimuksen pohdinnoissa todetaan, että opintojen vaikeuden esiintuominen parantaisi opiskelumotivaatiota ja sisukkuutta. Opiskelijalle tämä on selkeästi uskottavampaa kuulla kanssaopiskelijalta. Opiskelijayhteisön vastuulla on siis jokaisen opiskelijan tukeminen etenkin silloin, kun opinnot tuottavat ongelmia.

Vaikka loppujen lopuksi jokaisen itsensä vastuulla on huolehtia omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan, on ympäristöllä asiassa suuri merkitys. Avoimempi kulttuuri ja välittämisen ilmapiiri, jossa voi myöntää virheensä ja jossa avoimesti myönnetään opintojen olevan vaikeita ja tuottavan ongelmia monille, parantaisi varmasti jaksamista. Pienenä tutkinto-ohjelmana opiskelijoiden keskuudessa on verrattain hyvä yhteishenki, jossa tämä on mahdollista ja josta kannattaa pitää kiinni.

HARRI MÖKKÖNEN