Speksiarvostelu: KY-speksi 2018

KY-speksi 2018: Auringon perillinen
Kvantti jatkaa myös vuonna 2018 vuoden 2016 speksiarvostelujen sarjaa. Mistä on kyse? Lue taustajuttu!

Kehyskertomukset tai useamman aikatason välillä liikkuminen ovat speksigenressä harvemmin nähtyjä kerronnan keinoja. Vuoden 2018 KY-speksi, Auringon perillinen, oli siksikin piristävä vaihdellessaan 1960-luvun egyptologien ja muinaisen Egyptin välillä. Brittiarkeologi Sir John Marsh ja hänen neuvostoliittolainen kilpailijansa Alexander Piankoff tutkivat faarao Tetankhamonin hautakammiota. Hieroglyfeistä selviää, että ensimmäinen pyramidi on peräisin faaraon järjestämästä arkkitehtikilpailusta, jonka voitti kreetalainen arkkitehti Pythafellos. Suurin osa speksiä seurataankin Tetankhamonin hovin tapahtumia, ja omat tavoitteensa on myös faaraon puolisolla Kamillahilla ja neuvonantajalla Abdelrahmanilla. Useammastakin juonesta pysyi koko ajan hyvin kärryllä ja mielenkiintoisia jännitteitä riitti melkeinpä loppuun asti. Tarinat punoutuivatkin lopulta mukavasti yhteen, vaikka arkeologit paljastivatkin joitain muinaisajan tapahtumia ennen kuin ne nähtiin lavalla.

Hahmot Pythafelloksesta mesopotamialaiseen seikkiin Qadib Mukharaan olivat melkoisia antiikin kliseitä, mutta toimivia sellaisia: karikatyyreihin ei ehtinyt yhden speksin aikana vielä kyllästyä. Tanssijat esittivät tarvittaessa sotilaita, arkeologin apuria tai Qadibin käskyläisiä. Tyylikäs puvustus näytti antiikilta tai vähintään sen populaarikulttuurin kuvauksilta Asterixista alkaen, mutta etenkin faaraon neuvonantajan maskeerauksessa olisi kannattanut panostaa iän vaikutelmaan.

Teatteri Forumin kiinteään kalustukseen kuuluvat portaat pakottavat sijoittamaan bändin näkösälle lavan keskellä, mikä puvustuksesta huolimatta vie pois teatterin illuusiosta. Viimevuotinen Juuria myöten onnistui hyödyntämään portaita ja eri tasoja näyttämöllä paremmin. Pyörillä kulkevat hautakammion seinät toimivat hienosti kaatuessaan arkeologien päälle, mutta lavastuksesta jäi kokonaisuudessaan hiukan kotikutoinen vaikutelma. Roudaustauot oli onneksi täytetty musiikilla, ja varsinkin taustalaulajien Viljaviinaa-lauluun vetämä neuvostoarkeologiasta kertova laulu oli hauska yksityiskohta. Musiikkipuolelta bändi taustalaulajineen ja “maksettu mainos”-jingleineen oli totuttuun tasaan tasokas, solistit tasaisen hyviä, eikä sanoituksissakaan ollut hävettävää moneen muuhun speksiin verrattuna.

Tämän vuoden KY-speksin suola olivat näyttelijöiden improsuoritukset, joissa käsikirjoitetun dialogin paikoittaisesta puisevuudesta ei ollut tietoakaan. KY-speksin tapaan biiseillä ei yleensä ole varsinaisia omstartteja, vaan biisejä saattaa tulla yksi tai useampi peräjälkeen vähän eri näkökulmista, mutta tänä vuonna nähtiin mainiota improlauluakin parin biisin verran. Viimeisen Helsingin-näytöksen yleisö tarjoilikin omstartteja siihen malliin, että pariin kertaan kuultu “omstart: takaisin juoneen” tuli tarpeeseen.

Tämänkin speksin arvosteli Elsa Mannila, elsa piste mannila ät gmail