Categories
Uutinen

Mitä Ainolle kävi?

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan lehti Aino asetettiin julkaisutauolle toukokuussa 2019, ja syyskuussa 2020 edustajisto hyväksyi AYY:n hallituksen budjettiesityksen, jossa Aino jäi täysin ilman rahoitusta.

Miten ja miksi tähän päädyttiin, ja mitkä ovat seuraukset sille, ettei AYY:llä enää ole itsenäistä opiskelijamediaa?

Haastattelimme Ainon viimeistä päätoimittajaa Emilia Mäenmaata, Ainon lakkauttamista vastustanutta edustajiston jäsentä Hege Miettistä (Vihreämpi Aalto), AYY:n hallituksen 2020 varapuheenjohtajaa Milja Leinosta ja Ylioppilaslehden päätoimittajaa Tuija Siltamäkeä.


Aino oli Aallon ylioppilaskunnan lehti, jota julkaistiin AYY:n perustamisvuodesta 2010 vuoden 2019 toukokuuhun asti. Sen tehtäväksi oli AYY:n toimintasuunnitelmassa määritelty “seurata, kommentoida ja nostaa esiin opiskelijoita koskettavia aiheita niin yliopistoyhteisön sisältä kuin sen ulkopuoleltakin kiinnostavalla ja puhuttelevalla tavalla”.

Aino oli yliopistoyhteisössä merkittävä keskustelunaloittaja. Toimitus tarttui olemassaolonsa aikana yliopisto- ja opiskelijayhteisön epäkohtiin ja tarjosi ilmiöihin vaihtoehtoisia näkökulmia. Esimerkiksi numerossa 1/2018 julkaistu artikkeli Sisäpiirivitsi nosti keskustelun epäasiallisista opiskelijaperinteistä valtakunnalliselle tasolle, kun Helsingin Sanomat uutisoi asiasta artikkelin pohjalta.

Vaikka lehti oli eniten esillä vakavampien aiheiden käsittelijänä, suurin osa sen sisällöstä oli kuitenkin viihteellistä tai ilmoitusluontoista. Lehti sai olemassaolonsa aikana paljon niin kiitosta kuin kritiikkiäkin, ja sitä syytettiin muun muassa Aalto-yhteisön hajottamisesta.


Mitä tapahtui?

2019

Alkuperäisen julkaisutauon taustalla oli edellisen päätoimittajan ja toimitussihteerin irtisanoutuminen. Ainon viimeiseksi päätoimittajaksi jäänyt Emilia Mäenmaa kertoo muistavansa kahta työvuottaan Ainon toimituksessa lämmöllä.

Hän kuitenkin koki kahden vuoden rupeaman olleen sopivan mittainen yhdessä työpaikassa vietettäväksi, ja oli päättänyt irtisanoutua vuoden 2018 lopussa.

Hänen toimitussihteerinsä vaihdettua työpaikkaa syksyllä 2018 Mäenmaa ei halunnut palkata uutta toimittussihteeriä työsuhteeseen, koska hänen mielestään päätoimittajan on tärkeää päästä valitsemaan itselleen sopiva työkumppani.

Ne jotka eivät pitäneet Ainoa tärkeänä, tarttuivat siis tilaisuuteen, joka syntyi tavallaan sattumalta

Jos päätoimittaja ja toimitussihteeri eivät olisi irtisanoutuneet samana vuonna, Aino ei välttämättä olisi mennyt julkaisutauolle. Osaamisen menettäminen oli myös yksi perustelu lakkauttamiselle.

Mäenmaa oletti, että AYY:n edustajisto valitsisi uuden päätoimittajan vuodelle 2019. Hän toteaa, ettei välttämättä olisi jättänyt uutta toimitussihteeriä palkkaamatta, jos olisi tiennyt sen riskeeraavan koko Ainon tulevaisuuden. Hän katuu sitä, että loi tilanteen jossa lehden julkaisutauolle koettiin olevan vain vähän esteitä.


Julkaisutaukoon vaikutti myös AYY:n sisällä käyty keskustelu siitä, millainen olisi sille oikeanlainen opiskelijamedia.

Edustajiston jäsen Hege Miettinen kuvailee ilmapiiriä keväällä 2019: “Hallitus yritti tuoda selvää näkökulmaa, että kun meillä nyt sattumoisin irtisanoutuu päätöimittaja ja Ainosta on ollut puhetta, että onko se meille oikeanlainen lehti, niin selvitetään asiaa loppuvuosi ja päätetään sitten uusi päätoimittaja ja pistetään uusi lehti pystyyn.”

Miettisen mukaan silloin keskustelussa olivat siis vain mahdolliset uudet suunnat. Hän ei usko, että mitään suunnitelmaa tai taka-ajatusta Ainon lopullisesta lakkauttamisesta olisi ollut silloisella hallituksella.

“Toisaalta uskon että [taka-ajatus myöhemmästä lakkautuksesta] on voinut vaikuttaa yksittäisten henkilöiden kantoihin [sekä hallituksessa että edarissa]”, Miettinen lisää.

Myöskään Mäenmaa ei näe että Ainoa olisi systemaattisesti ajettu alas. Hänen ja toimitussihteerin lähtöihin ei esimerkiksi “liittynyt mitään dramatiikkaa”.

“Ne jotka eivät pitäneet Ainoa tärkeänä, tarttuivat siis tilaisuuteen, joka syntyi tavallaan sattumalta”, hän toteaa.


AYY käytti toimituskuluista vapautuvaa budjettia jatkovaihtoehtojen selvittämiseen. Viestintätoimisto Kaskas-media lähti selvittämään Ainon ongelmia ja esitti niihin ratkaisuehdotuksia lokakuussa valmistuneessa selvityksessä.

Kokouksessa 9/2019 piti tämän selvityksen perusteella tehdä päätös siitä, onko tulevaisuudessa opiskelijamediaa ja paljonko sille budjetoidaan rahaa. Edustajisto oli kuitenkin tyytymätön selvitykseen äänin 21-17 ja asia palautettiin valmisteluun.

Edustajisto myös velvoitti tässä kokouksessa hallituksen tekemään lisäselvityksen otsikolla “Kuinka voisimme toteuttaa opiskelijamediaa halvemmalla?” Edustajisto äänesti vuodelle 2020 Ainon budjetiksi aiemman 75 000 euroa. Vaihtoehtona oli budjetin laskeminen 15 000 euroon, jonka uskottiin riittävän uuteen selvitykseen. Äänestys meni tasan 19 – 19, ja lopulta päätös tehtiin kolikonheitolla.


 2020

Vuodelle 2020 siirryttäessä ja sen aikana keskustelu siirtyi siitä, millaista opiskelijamediaa halutaan siihen, miten tehdä sitä halvemmalla ja lopulta, että tehdäänkö sitä ollenkaan.

Vuoden vaihtuessa AYY:n edustajisto ja hallitus olivat myös vaihtuneet.

Miettinen, joka on ollut molempien vuosien edustajistossa, uskoo vaihdoksen vaikuttaneen päätöksentekoon: “Jos samat ihmiset olisivat olleet vetämässä selvityksiä ja työpajoja, en usko että samanlainen [muutos] olisi ollut mahdollinen, että keskustelu siirtyisi saman tien siitä et millainen Aino olisi siihen että onko Ainoa ollenkaan. Se saumakohta ja puolen vuoden selvitysvaihe siinä välissä ehdottomasti kontribuoi tähän.”


AYY:n hallituksen 2020 varapuheenjohtajan Milja Leinosen mukaan projektissa edettiin pitkälti suunnitelman mukaisesti: viime vuoden edustajistossa 9/2019 tehdyt päätökset loivat pohjan sille, miten Ainon kanssa edettiin tänä vuonna.

Edellisen edustajiston velvoittamaa lisäselvitystä lähdettiin suunnittelemaan.

“Miksei tästä rahaongelmasta puhuttu sitten paljon aikaisemmin, jos se nyt oli se ratkaseva keissi?”

“On pohdittu, millä tavalla varmistetaan se, että lisäselvitys on juuri sitä, mitä edustajisto tarvitsee ja jolla me pystytään saamaan se periaatepäätös”, Leinonen sanoo.

Viestintätoimisto Ellun kanat valittiin selvityksen tekijäksi huhtikuussa 2020. Kesän lopussa AYY:lle toimitettu selvitys pui lehden ongelmia ja tarjosi opiskelijamedian tuottamiselle vaihtoehtoja, jotka olisivat vaatineet 40000–75000 euron vuosibudjetin.

Lopulta hallitus kuitenkin antoi edustajistolle pohjaesityksen, jossa se ehdotti Ainon budjetin lakkauttamista.

“Mun tavoitteena on ollut se, että saadaan edustajistolle kaikki mahdollinen päätöksentekoon tarvittava materiaali”

Leinosen mukaan pallo annettiin edustajistolle: “Edustajiston pitää tehdä se päätös, että nostetaanko me jäsenmaksua, nostetaanko budjettiraamia vai leikataanko opiskelijamedian kokoinen lohkare jostakin järjestöpuolen muusta toiminnosta”, Leinonen sanoo.

Edustajisto käyttää ylioppilaskunnassa ylintä päätösvaltaa, eikä hallitus voi tehdä yksin näin suurta rahallista päätöstä.

Miettinen kuvailee tätä keskustelun ohjautumista budjettikysymykseksi “kuperkeikkana”.

Hän ihmettelee: “Miksei tästä rahaongelmasta puhuttu sitten paljon aikaisemmin, jos se nyt oli se ratkaseva keissi?”

Hän huomauttaa, että alun perin selvityksissä oli kyse opiskelijamedian toimintatavoista, eikä paljon laajemmasta ja erillisestä kysymyksestä, miten rahoitetaan ylioppilaskunnan toimintaa.


Leinonen ei koe, että AYY olisi lähtenyt päätöksentekoon sillä ajattelumallilla, että Aino tultaisiin lakkauttamaan ja että selvitykset tulisi tehdä vain pakon takia.

“Mun tavoitteena on ollut se, että saadaan edustajistolle kaikki mahdollinen päätöksentekoon tarvittava materiaali”, Leinonen huomauttaa. “Oma suhtautumiseni opiskelijamediaan on ollut aika neutraali siinä vaiheessa.”

Leinonen ei myöskään koe, että edellisen vuoden tapahtumat olisivat sitoneet hallituksen käsiä millään muotoa.

“Läpi vuoden ollaan painotettu sitä, että syksyllä ollaan tekemässä aiheesta periaatepäätöstä”

Päätöksessä ei Leinosen mukaan myöskään ollut kyse siitä, että joihinkin Ainon juttuihin oltiin oltu tyytymättömiä.

Keskustelussa huomioitiin kuitenkin talouden lisäksi muun muassa opiskelijamedian arvo ja rooli Aalto-yhteisössä: “Kaikki opiskelijamedian itseisarvoon liittyvä keskustelu myös painoi vaakakupissa.” Lopullinen päätös oli kuitenkin ennen kaikkea taloudellinen.

Leinonen ei allekirjoita väitettä siitä, että päätös olisi runnottu läpi epädemokraattisen nopeasti.

“Läpi vuoden ollaan painotettu sitä, että syksyllä ollaan tekemässä aiheesta periaatepäätöstä”, Leinonen sanoo.

Hänen mukaansa edustajistoryhmillä oli pitkään tieto hallituksen tahtotilasta ja reilusti aikaa esittää kysymyksiä.

“Mun on vaikeaa nähdä, miten AYY:n väki olisi voinut tehdä valmistelun paremmin.”


Miettinen on samaa mieltä siitä, että päätöksenteossa edettiin AYY:n päätöksenteolle normaaliin tahtiin. Toisaalta aikaa tehdä vastaehdotus oli hänestä liian vähän, koska hallitus vaati vastaehdotukseen suunnitelmaa budjetoinnista, mikä on kuitenkin iso vaade.

“Parissa kuukaudessa ei ole mahdollista ehdottaa budjettileikkauksia kymmenien tuhansien eurojen tasolla noin tuosta vaan”, Miettinen toteaa.

Hänestä resurssikysymys olisi pitänyt mieluiten tuoda esille jo vuoden alussa, jos se oli jo tiedossa.

Kun kysyimme Miettiseltä päätöksen demokraattisuudesta, hän toteaa: “Onhan sekin demokraattista, että jouduttiin meidän ryhmässä tunnustamaan, tai minä jouduin tunnustamaan itselleni ja meidän ryhmälle, ettei ole mahdollista tuottaa mitään vastaesitystä.”

Toisaalta hänestä ei ole ”ihan demokraattisten ideaalien mukaista”, että yksimielinen päätös syntyi, koska pohjaesitykselle ei ollut vaihtoehtoa.

Koska vastaesityksiä hallituksen pohjaesitykseen ei lopulta tehty, ehdotus Ainon budjetin lakkauttamisesta hyväksyttiin.


Mitä Ainon mukana menetettiin?

Lakkauttamispäätös pitkään jatkuneiden selvitysten päätteeksi ei saa ketään haastatelluista hyppimään riemusta. Leinosen mukaan päätöstä ei juhlittu, ja tunnelma edustajistossa oli sen jälkeen vakava.

”Jos olisi jokin toinen yhtä pitkäaikainen projekti kyseessä, niin tuuletukset olisivat saattaneet olla paikallaan”, hän jatkaa, mutta toteaa kuitenkin olevansa tyytyväinen, että päätös saatiin tehtyä, eikä ylioppilaskunta jää ”elämään limbossa” asian suhteen.

”Se oli mielestäni ainoa vastuullinen päätös, jonka pystyimme tekemään taloutemme ja resurssiemme näkökulmasta”, hän toteaa. ”Totta kai kyseessä on kuitenkin menetys, ja kaikki päätöksessä osallisena olleet ymmärtävät vaihdannaiskustannukset.”


Miettinen toteaa oman lehden puuttumisen vaikeuttavan Aalto-yhteisön hahmottamista.

”Mä itse arvostin [Ainoa] aikanaan hyvin paljon, koska [sen kautta] sai ulkopuolisen näkökulman Aaltoon”, hän toteaa. ”Se oli tapa olla mukana Aalto-yhteisössä.”

Hänen mukaansa Ainon mukana ylioppilaskunta menetti ainoan toimijansa, jolla oli edellytykset tarkastella Otaniemeä ulkopuolisesta näkökulmasta ja herättää kriittistä keskustelua opiskelijoiden keskuudessa.

”Musta tuntuu hyvin harmilliselta, että tietääkseen mitä Otaniemelle kuuluu, tökkäistäkseen kuumemittarin jonnekin tarkistaakseen onko asiat hyvin, niin [sitä varten] on jäljellä enää kiltalehdet, Kylteri ja järjestöjen oma viestintä”, hän sanoo.

”Se oli tapa olla mukana Aalto-yhteisössä.”

Miettinen huomauttaa lakkauttamisen vaikuttavan myös Aallon opiskelijoiden näkemysten esille saamiseen.

”Kyllä meiltä myös katoaa edunvalvonnasta palanen, kun meillä ei enää ole omaa äänenkannattajaa, joka voisi tuoda esiin aaltolaisten kohtaamia ongelmia yhteiskunnassa”, hän sanoo ja jatkaa: ”Nyt pitää luottaa siihen, että asiat nousisivat saman tien jonnekin Hesariin, mikä taas on aina vähän sellaista, että no, siitä voi olla montaa mieltä”.


”Monia nuoria aikuisia koskevia kysymyksiä käsitellään päämedioissa tosi keski-ikäisestä ja keskiluokkaisesta näkökulmasta”

Ylioppilaslehden päätoimittaja Tuija Siltamäki tuntuu täydentävän ajatuksen, kun häneltä kysyy puhelimitse, mikä ylioppilasmedian merkitys opiskelijayhteisölle on.

”Monia nuoria aikuisia koskevia kysymyksiä käsitellään päämedioissa tosi keski-ikäisestä ja keskiluokkaisesta näkökulmasta”, hän sanoo ja kärjistää: ”Ymmärrettävästi 25-vuotiaan opiskelijan näkemys siitä, miksi nuoret eivät osta asuntoja, voi olla hyvin erilainen kuin 58-vuotiaan 5000 euroa kuukaudessa tienaavan toimittajan.”

Siltamäen vastauksissa nousee esiin huoli näkökulmien yksipuolistumisesta.

”Se mitä saatetaan menettää, on että tuotaisiin erilaisia asioita ja näkökulmia esiin. On tervehdyttävää, että kaikki tieto ja näkökulmat eivät ole yhden toimijan varassa. On siinä mielessä sääli, jos sitä ei pidetä arvokkaana.”


”Opiskelijamedian jättämä aukko tuo AYY:lle painetta viestiä paremmin

Ainon lakkauttamispäätöksen jälkeen puheenvuorot Aalto-yhteisössä tosiaankin keskittyvät entisestään AYY:n omalle viestinnälle, eikä tilanne ole heillekään haasteeton. Leinonen viittaa ylioppilaskunnan kohtaamaan kritiikkiin sen toiminnan läpinäkymättömyydestä ja toteaa hallituksen pyrkivän tekemään vaikuttamisesta lähestyttävämpää ja ymmärrettävää.

”Opiskelijamedian jättämä aukko tuo AYY:lle painetta viestiä paremmin siitä, mitä ylioppilaskunnassa tapahtuu, eli meidän pitää panostaa viestintään”, hän sanoo ja kertoo hallituksen esittäneen 15 000 € lisää viestintään.

”Se tulee varmasti tarpeeseen, koska haluamme [välittää tietoa siitä] miten yo-kunta toimii ja mitä päätöksiä olemme tehneet.”


Vaikka AYY:n omalla viestinnällä ja opiskelijajournalismilla on myös yhteisiä tavoitteita, on tärkeää muistaa, että ne ovat toimintaperiaatteiltaan hyvin erilaiset. Journalismissa tietoa pyritään tuottamaan riippumattomasti ja useasta näkökulmasta esitettynä. Journalistisena julkaisuna Aino oli myös sitoutunut noudattamaan Journalistin ohjeita.

”Jos tällainen toimija puuttuu, AYY:n uskottavuus kärsii”

Mäenmaa toteaa, että Ainolla oli valmius ja velvoite tiedottaa lukijoille mahdollisista epäselvyyksistä ja väärinkäytöksistä, mikäli niitä olisi ylioppilaskunnan toiminnassa ilmennyt.

”Jos tällainen toimija puuttuu, AYY:n uskottavuus kärsii.”

Mäenmaan mukaan Ainolla oli arvoa myös koko Aalto-yliopiston ja opiskelijayhteisön imagon kannalta.

”Aalto on rohkea edelläkävijäyliopisto, ja tähän kuuluu se, että viestinnässä on muutakin kuin Aalto University -brändin kiillottaminen. Ylioppilaskunnan parasta brändityötä ja edunvalvontaa olisi julkaista mediaa, jonka se uskaltaa antaa olla itsenäinen.”


Siltamäki toteaa bloggaajien ja somevaikuttajien haastaneen opiskelijamedian aseman opiskelijayhteisöjen tiedottajana, mutta huomauttaa, että kaikki tieto ei ole samanarvoista.

”Realistisesti konkreettisen ylioppilasdemokratian kannalta ylioppilasmedian merkitys on ollut suurempi, kun ei ole ollut erilaisia sosiaalisen median kanavia, joissa tietoa voi myös tuoda esiin”, hän sanoo, mutta toteaa journalismin kuitenkin olevan ”totuusbisneksenä” ylivertainen.

”Millään muulla toimijalla ei ole samanlaista intressiä käsitellä asioita niin, ettei niitä käsitellä jonkin toimijan eduksi, vaan että niistä kirjoitetaan nostaen eri näkökulmia. Toisin kuin viestinnässä, jossa viestijä pyrkii esittämään asian omasta näkökulmastaan ja itselleen edullisesta näkökulmasta, journalismi mahdollistaa asioiden riippumattoman käsittelyn sekä vastakkaisten ja eriävien näkökulmien esiin tuomisen.”


Opiskelijajournalismin arvo

Siltamäki toteaa, että päättävät tahot voivat käyttää valtuuksiaan haluamallaan tavalla, mutta kritisoi lakkauttamispäätöksen perusteluja.

”Se mihin itse kiinnitin huomiota oli, että Ainon lakkauttamisesta pitkään käydyssä keskustelussa perustelut olivat monin paikoin aika hataria. Jos on selvä tahto, ettei journalistista lehteä haluta tehdä, niin sen saa sanoa ääneen ja se on ihan validi näkemys ja niin saa toimia, mutta nyt nähdäkseni asiaa turhaan pitkitettiin ja rahaa käytettiin erinäisiin selvityksiin, kun sitä olisi voinut käyttää lehden tekemiseen. Monet lakkauttamisen puolesta esitetyistä argumenteista eivät kestä kriittistä läpivalaisua.”

Siltamäen mukaan Ainon lakkauttamista on vaikea olla tarkastelematta osana laajempaa lehdistöä koskevaa ilmiötä, ja hän mainitsee YT-neuvottelujen kuuluneen lehtitalojen arkeen jo yli kymmenen vuoden ajan.

”Opiskelijakontekstissa se kertoo siitä, että ei enää välttämättä ymmärretä tai haluta nähdä niitä arvokkaita puolia, mitä näihin julkaisuihin liittyy, mikä osittain johtuu myös siitä, että toimittajat ei osaa sitä niin perustella”, hän sanoo.

”Ei ole lehdistön tehtävä toimia yhteisöllisyyttä luovana kerholehtenä, se on eri julkaisujen tehtävä

Siltamäkeä turhauttaa ylioppilasmediaa koskevassa keskustelussa näyttäytyvä ymmärryksen puute journalismin pelisäännöistä.

”Ei esimerkiksi ole lehdistön tehtävä toimia yhteisöllisyyttä luovana kerholehtenä, se on eri julkaisujen tehtävä. Se taas ehkä liittyy enemmän sellaiseen yleiseen kehitykseen, jossa eri tekstejä ei osata tai haluta tulkita tai lukea. Jos ajatellaan vaikkapa miten vaikeaa satiirin ja huumorin välittyminen näyttää nykyään monille olevan, niin mun mielestä se liittyy osaltaan myös tähän trendiin.”


Mäenmaa kertoo, että nyt kun lakkauttamispäätöksestä on jo kulunut jonkin aikaa, hänen tuntemuksensa Ainoa kohtaan ovat lähinnä haikeutta.

”Ainon lopettaminen tuntui pahalta, sen takia että olin tehnyt sitä parhaani mukaan ja laittanut itseni todella likoon, samoin kuin kirjoittajat ja muut työntekijät”, hän sanoo.

”Tietenkin siinä heräsi kysymyksiä, olenko epäonnistunut, mitä tein väärin? Myös suuttumuksen tunteita, mikä on inhimillistä sillä todella välitin siitä asiasta. Aallon opiskelijana se tuntui siltä, että jaaha, nyt meillä onkin sellainen koulu.”


Mitä seuraavaksi?

Edustajisto on keskustellut vaihtoehtoisista tavoista opiskelijamedian toteuttamiseksi läpi lakkauttamiseen johtaneen prosessin. Esillä ovat olleet niin täysin vapaaehtoisuuteen pohjautuva Aino kuin osana Ylioppilaslehteä toimiminen.

”Jos on sellainen julkaisu, jonka on tarkoitus ilmestyä säännöllisesti ja olla hyvä, niin ei sitä pysty oikein vapaaehtoisvoimin tekemään”

Kysymykseen jälkimmäisestä Siltamäki toteaa, että virallista Ylioppilaslehden näkemystä ei ole vielä olemassa ja että erilaisia vaihtoehtoja kartoitetaan. Laadukkaan vapaaehtoismedian sen sijaan hän toteaa olevan ajatuksena kiva mutta epärealistinen.

”Jos on sellainen julkaisu, jonka on tarkoitus ilmestyä säännöllisesti ja olla hyvä, niin ei sitä pysty oikein vapaaehtoisvoimin tekemään”, hän toteaa.

”Eihän oleteta, että mitään muutakaan työtä tehtäisiin jatkuvasti vapaaehtoisesti. Palkkaamisessa on sekin hyvä puoli, että silloin saadaan yleensä parempia ja motivoituneempia tekijöitä, mikä puolestaan tekee julkaisusta paremman ja arvokkaamman yleisölle.”

Näkemys on helppo allekirjoittaa. Vapaaehtoistyön luonteeseen kuuluu se, että sen tekijöillä on laajat vapaudet sen suhteen, miten ja kuinka paljon työtä milloinkin tehdään.

Säännöllisesti julkaistavan journalistisen laatulehden tuottaminen ei ole varsinaisesti mitään sunnuntaipuuhastelua, jota voisi tehdä opiskelun ohessa. Työtä nimittäin riittää. Laadukkaiden artikkeleiden kirjoittaminen, taittaminen ja julkaisu sekä lukijakunnan saavuttaminen eivät ole helppoja tehtäviä, etenkin jos haluaa saada kuuluviin myös niitä, jotka eivät ole yhteisössä valmiiksi äänessä. Jos sen lisäksi pitäisi vielä kirjoittaa kandia, dippaa tai gradua ja saada laskuharjoitukset palautettua ajoissa, on käsillä varsin mahdoton yhtälö.

Tämän lisäksi vapaaehtoistyö on usein riippuvainen yksittäisistä tekijöistä; se että lehdellä olisi tekijänsä yhtenä vuonna ei tarkoita, että niitä olisi seuraavana vuonna.


Sekä Miettinen että Leinonen toteavat, että lopullisesti ohi keskustelu opiskelijamediasta ei ole. Miettinen kertoo Vihreämmän Aallon selvittäneen viime kuukausien aikana vaihtoehtoja jatkolle, ja Leinosen mukaan AYY:llä on valmisteilla pitkän tähtäimen taloussuunnitelma, jonka avulla voidaan saada arvio siitä, milloin ja millaisin toimenpitein opiskelijamedian tuottamiseen olisi taloudelliset edellytykset.

Helppoa opiskelijajournalismin henkiin herättäminen ei tule olemaan. Julkaisutauko ja pitkittynyt keskustelu osoittivat, että aihe on vaikea, eivätkä Ainon kohtaamat haasteet todennäköisesti unohdu hetkessä. Taloustilanteillakaan ei ole tapana muuttua yhtäkkiä maagisesti paremmiksi, joten todennäköisesti ylioppilaskunnan täytyisi miettiä prioriteettejaan uudestaan, mikäli se haluaa taas tuottaa lehteä.

Opiskelijamedian vastustajat tuskin katoavat minnekään, ja uusien projektien aloittaminen on aina vaikeampaa kuin vanhojen säilyttäminen.

Aino ei siis ole lopullisesti kuopattu, mutta sen takaisin tuominen vaatii tahtoa.