Categories
Uutinen

Pridessä mukana myös useita seksuaalivähemmistöjä!

Jokavuotiseen Helsinki Pride -tapahtumaan osallistui tänä vuonna opiskelijajärjestöjen, puolueiden, ammattijärjestöjen, pikaruokayritysten, -lähettien, kansainvälisten viihdejättien, eläinasiajärjestöjen, anarkistien, pullonkeräilijöiden, tekstiilitehdailijoiden ja satunnaisten kauniin sään houkuttelemien kaupunkilaisten lisäksi useita seksuaalivähemmistöjä edustavia ryhmittymiä. Kvantin toimitus oli paikan päällä seuraamassa tapahtumia. Mukana menossa oli ainakin SETA, Ranneliike.net ja viime vuodesta poiketen Invalidiliitto.

prideballsbig

Kvantti ei haastatellut Liebe-Immer Einenderia, kuvitteellista SETA:n edustajaa, mutta lainaa häntä kuitenkin aiheen tiimoilta: “Idea liittyä mukaan tuli ennen kaikkea nuorempien jäsentemme suunnalta. Tasa-arvo on myös yhdistyksemme keskeisimpiä arvoja, joten lopulta itse päätös oli helppo. Haluamme siis osallistumisellamme tukea Helsinki Pride -tapahtumaa ja välittää viestin, että me todella välitämme.”, tiivisti Liebe-Immer.

Ranneliike.netin (Sateenkaariyhteisöt ry:n ylläpitämä keskustelu- ja uutissivusto) yhtäläisen kuvitteellinen edustaja Kaj Ptalist puolestaan kommentoi Kvantille huhuja, joiden mukaan Ranneliike osallistuu tapahtumaan rohkeasti lähinnä käyttäjähankinnnan vuoksi: “Siis ei pidä ajatella Pride-läsnäoloa mainostuksena, vaan enemmän PR:nä. Kampanjan myötä toki lähennymme asiakasryhmäämme, sillä jaamme arvomme heidän kanssaan. Itse markkinointiponnistelut ovat osin käyttäjähankintaa, mutta haluamme niillä ennemmin välittää kuluttajille arvomaailmaamme kuin niin sanotusti hypätä voittajan kelkkaan. Kyynisimmätkin voinevat olla yhtämielisiä, että motiiveistamme huolimatta, osallistumisemme eittämättä edistää ihmisten yhdenvertaisuutta, ja tämä on minusta tärkeintä.” Ptalist toivoi että kärkkäimmätkin kriitikot hyväksyisivät tämän käytännönläheisen näkökannan.

Kvantin toimitus vetäytyy jatkamaan Priden viettoa tasa-arvon, rakkauden ja hyväksynnän hengessä.