Maailmassa on paljon asioita, jotka äärimmäisestä yhteiskunnallisesta merkittävyydestään huolimatta saavat päivä päivältä vähemmän huomiota tärkeyteensä nähden. On myös asioita, jotka aiheuttavat toismaallisen suurta ärsyyntymistä ollakseen näennäisen merkityksettömiä. Ranskalaisen Champagnen maakunnasta olevan kuohuviinin kirjoitusasu kuulunee jälkimmäiseen kategoriaan. Tässä esseessä pyrin kuitenkin heijastelemaan näennäisen merkityksetöntä aihetta laajempaan aihekokonaisuuteen, vierasperäisten suhuäänteitä sisältävien sanojen kirjoitusasuun, ja pohdin vahvojen mielipiteiden tarkoituksenmukaisuutta epäselvissä tilanteissa.
Kuten kaikki turhan proosallinen tarinankerronta, sai tämäkin tarina alkunsa keväällä ruohonleikkureiden herätessä talviuniltaan ja siitepölyallergikkojen kärvistellessä uuden elämän puhjetessa vehreään loistoonsa. Eräänä kauniina toukokuun päivänä avasin matkapuhelimeni Telegramsovelluksen vain huomatakseni hyvän ystäväni käyttävän erään keskusteluryhmän eräässä keskustelussa kirjoitusasua samppanja. Olin järkyttynyt, sillä synnynnäinen ja milloinkaan erehtymätön oikeinkirjoitusmakuni olisi ollut vahvasti muodon ”shamppanja” kannalla, ja paheksuin luonnollisesti monisanaisesti tällaista kirjoitusasua suoraan keskusteluryhmälle.
Viaton joskin äkkipikainen ensireaktioni mielestäni erikoisen kirjoitusasun vastustukseksi aiheutti välittömästi monipolvisen keskustelun, josta painokelpoisimmat ja koherenteimmat osiot on referoitu allaolevaan sitaattilistaan (isot alkukirjaimet ja pisteet on lisätty jälkikäteen).
A: Siiis ne ihmiset, jotka kirjoittavat shampanjan ilman hoota voivat lakata käyttämästä shampoota samalla. Tai shekkejä, shortseja, shaaleja tai shamaanipalveluita. Shakkikin on saatanasta. Syökööt pitsaa ja jukurttia mokomat. Ja miksi siinä on kaksi peetä toisin kuin kampanjassa? Campagnen kunnan asukkaat suuttuisivat tästä varmasti. Ah ihanaa, joku kirjoitti faboseinälleni ”Shampanjaa, ämpäreitä, uhkia ja mahdollisuuksia!”, maailmassa on vähemmän virheitä!
B: Skumppanja on ehkä mun lemppari.
C: Englanniksi Scumpain.
D: 😀 Mä kyl syön aina pitsaa ja jukurttia ja juon samppanjaa ettäs tiiät.
E: Se samppanja on ainoo oikee kirjotusasu suomen kielellä.
A: Eikä ole vaan kielitoimiston suositus.
E. Löydätkö alkon sivuilta yhtään ’shampanjaa’? Shamppanja –kirjoitusasua käyttävät on kyl auttamatta vähemmistö.
A: Niin myös shampanjaa juovat ihmiset.
E: 😀 Niinpä.
F: Mites muuten dzonkin kirjoitusasu? Tsonkki? Tonkki? Sonkki? Džonkki?
Mutta why, ton ohjeen mukaan shampoo~sampoo ja shortsit~sortsit vaihtelee kahden kirjoitusasun välillä, shampanja muka ei.
C: More like shamepanja.
A: Varmaan siksi että lampaat kulttuurielitistit Ressusta jotka päätyvät Hesarin toimittajiksi eivät uskalla kirjoittaa kuten haluavat vaan antautuvat fasismille shampanja-arvosteluissaan, toisin kuin rehellisiä shortsi- ja shampoomainoksia tekevät keskisuomalaiset tavaratalonpitäjät.
Keskustelu päätyi hyvin nopeasti rajageminaatioriitelyn kautta tangentille. Keskustelu kuitenkin kuvasi melko hyvin erästä usein huomattavaa yleismaailmallista ilmiötä: alkoholiin liittyvissä ongelmissa taustalla onkin kyse jostain laajemmasta. Shortsit ja shampoo voidaan kirjoittaa sh:lla, mutta samppanjaa ei? Mitä kuuluu ystävällemme sherrylle? Mikä on kielitoimiston kanta?
ERÄ 1 – AUKTORITEETTIEN PUOLESTA
Kielitoimiston ohjepankin suositus vierasperäisten suhuäänteiden kirjoitusasusta on ilostuttavan selkeä ja järjellisen oloinen. Kirjoitusasu olisi hyvä tarkastaa sanakirjasta. Suomen kielessä pyritään noudattamaan periaatetta ”yksi äänne – yksi kirjain”. Vaihtelua on kuitenkin sen mukaan, onko sana suomalaistunut yleiskieleen, alun perin latinalaisten aakkosten kirjoitusalueelta vai alun perin muin kuin latinalaisin kirjaimin kirjoitettava. Jakaisin suhuäänteet kuitenkin selkeyden vuoksi neljään ryhmään:
- Suomen kieleen vakiintuneet suhuäänteitä alkuperäiskielessä sisältävät sanat: kollaasi, sovinismi, samppanja, sokki, tussi
- Sitaattilainat muista latinalaisilla aakkosilla kirjoitettavista kielistä: nacho, macho
- Slaavilaisten ja venäläisten kielten lainasanat: tšetšeeni, tadžikistanilainen
- Muiden alueiden lainasanat: džonkki, maharadža, kašmirkuvio, geiša
Slaavilaisten ja venäläisten kielten suhuäänteet tulisi merkitä diakriittisesti š:llä tai ž:lla, sillä näissä kielissä on myös sh:lla kirjoitettavia sanoja, kuten pasha. Muutamasta sanasta on käytössä sekä š:llinen että sh:llinen muoto: šakki, šiatsu, suši, geiša. Monissa sitaattilainoissa suhuäänteen kirjoitusasu säilyy: cha-cha-cha, chic, chili, chearleading (sic), sherry, schäfer, beach volley, brunch, vichy.
Listan lukeminen pääosin miellyttää, sillä suosituksissa ollaan vältetty periaatteellista hirttäytymiseltä yhden äänteen periaatteeseen niissä kohden, jossa vakiintunut asu on tarpeellinen. Myös globaalisti yhteisen käytännön hyödy siirrekirjoittamisessa ovat ilmeiset: esimerkiksi Pafnuti Tšebyšovin (Чебышёв) nimi tunnetaan länsimaissa mm. kirjoitusasuilla Chebychev, Chebysheff, Chebychov, Chebyshov, Tchebychev, Tchebycheff, Tschebyschev, Tschebyschef ja Tschebyscheff. Mikäli siirrekirjoittamisessa olisi yhteisiä käytäntöjä, ei venäläisten matemaatikkojen tarvitsisi tuskailla kolmenkymmenen eriävän kirjoitusasun kanssa. Itse en kuitenkaan osaa hyväksyä hattuässää vakiintuneempiin ryhmän 4 lainasanoihin, sillä esimerkiksi japanin kielen sanat on tyypillisesti siirtokirjoitettu käyttäen Hepburn-järjestelmää, jossa hattumerkkejä ei ole käytetty, ja koen sanojen kirjoitusasun vakiintuneen globaalisti noudattamaan tätä (geisha, sushi).
Oheisessa listauksessa samppanja lukeutuu kielitoimiston suosituksessa kohdan 1) alle, sanaksi, joka on vakiintunut suomen kieleen ja jossa suhuäänteestä suorastaan implikoitaisiin luovutun. Tämä on hämmentävää, sillä itse ainakin miellän samppanja-sanaan kuuluvan melko selkeän suhuäänteen alkuun.
Shampanja on myös siinä mielessä ongelmallinen, että kyseessä ei ole sitaattilaina kuten shampoo (Champagne), vaan suomalaistunut termi. Toisaalta esimerkiksi shortsit hyväksytään kirjoitettavaksi sh:lla, vaikka sekään ei suora sitaattilaina ole. Voin hyvällä omallatunnolla kyllä hyväksyä väitteen, että kielikäytäntöjen yhtenäistäminen ja ei-sitaattilainojen suhuäänteiden karsiminen selkeyttää ja järjestelmällistää kieltä. Tähän ei tosin arkisessa kielenhuoltoväittelyssä useinkaan viitata, mistä enemmän seuraavassa kappaleessa.
ERÄ 2 – TYYPILLISET TAISTELUVÄITTEET
Usein keskustelussa suhuäänteistä käydään sama muutaman argumentin alustus siitä, kuinka suomen kielessä yhdellä äänteellä on yksi kirjain, ei useampi. Tähän perään muistetaan tietysti mainita sanan kangas ŋ-äänne, johon käytetään ng-kirjainyhdistelmää suomen kielessä. Kuitenkin suomessa on myös ns. nollan kirjaimen glottaaliklusiili [ʔ], joka esiintyy esimerkiksi sanojen linja-auto sekä tervetuloa keskellä, mutta jota ei merkitä millään kirjaimella. Myös yksittäisissä äänteissä on epämääräisyyttä, esimerkiksi eräässä verkkoblogissa todetaan r-kirjaimen ääntämisestä, että ” jos ärrä ääntyy ässän jälkeen, kuten sanoissa Yleisradio, jänisrutto ja Israel, se on alveolaarinen frikatiivi. Normaali suomalainen ärrä puolestaan on soinnillinen medioalveolaarinen tremulantti.” Suomenkin ääntäminen on siis rajatapauksien ja poikkeuksien taidetta, vaikka natiiveille puhujille ja fonetiikkaummikoille tämä ei olisikaan selkeää.
Kielitoimiston ohjeita luetaan usein kuin piru Raamattua. Toisinaan myös väärin. Niistä myös saatetaan pahastua melkoisesti, ja syyttää kielitoimistoa uudissanoja suosivaksi ”kielipuolitoimistoksi”. Huomionarvoista on, että latinalaisilla kirjaimilla kirjoitetut sitaattilainat (esim. shampoo) suositellaan kirjoitettavaksi alkuperäisellä kirjoitusasulla, mutta esimerkiksi Wikipedian keskusteluissa tulkitaan šampoon olevan ainoa oikea tapa kirjoittaa sana. Kiinnostuneet lukijat voivat myös perehtyä Wikipediakeskusteluihin samppanjasta, pizzasta ja shakista, joista erityisesti shakin kohdalla on mehukasta vääntöä kahden osapuolen välillä, joista molempien mielestä toiset kirjoittavat väärin. Paljon myös viitataan ylimalkaisesti eri oikeakielisyysasiantuntijoihin, joilla tuntuu olevan mielipide sekä suuntaan että toiseen.
ERÄ 3 – SYYTETÄÄN TEKNIIKKAA KAIKESTA
Tietoteknisten haasteiden on jo vuonna 1988 todettu olevan huono syy olla käyttämättä diakriittimerkkejä: ”Suhuäänteen kirjoittaminen venäläisissä, tšekkiläisissä ja muissa slaavilaisissa nimissä sh:lla, zh:lla jne. on samanlainen hätäratkaisu kuin englantilaisten tapa kirjoittaa ”Haemaelaeinen”. Eihän se ole mielestämme suositettava asu. Tietokoneiden ja kirjoittimien tuottajilta on vaadittava riittävät merkkivalikoimat. Myyntivaltti se on sekin.” Kielikellon sivuilla vuonna 2000 käyty keskustelu hattuässän käytöstä mainitaan uuden milleniumin alussa kuitenkin siirryttävän Latin-9 –kirjoitusjärjestelmään, jonka mukana vanhaan Latin-1 –järjestelmään lisätään €- merkki sekä kirjaimet š, ž sekä œ. Tämän pitäisi pitkällä aikavälillä näkyä myös tietokoneohjelmien kehittymisessä. Mainittakoon, että vuonna 2018 valtaosin käytetystä Microsoft Word –ohjelmasta š- ja œ-merkit saa pikanäppäinkomennoilla (ctrl+shift+alt+¨ & s sekä ctrl+shift+6 & o), mutta merkki ž täytyy lisätä hakemalla merkki lisää merkki –valikon joidenkin tuhansien merkkien joukosta, mikä on aavistuksen työlästä. Teknologinen kehitys on siis hidasta, tai vähintäänkin ohjelmistokehittäjille ei ole saatu viestittyä tällaisen ominaisuuden tarpeellisuudesta suomen kielessä.
ERÄ 4 – YLLÄTTÄVÄ KÄÄNNE JA LOPULLINEN JOHTOPÄÄTÖS
Kerätty todistusaineisto viittaisi siihen, että samppanja olisi kirjoitusasuna vakiintuneempi suomen kirjakielessä. Kirjoitusmuodon shampanja yksiselitteistä pahuutta ei kuitenkaan mielestäni osoitettu kuin lievän epäjärjestelmällisyyden osalta. Tässä vaiheessa kuitenkin kaivan, kuten hyvään draaman kaareen kuuluu, paikalle viimeisen todistajanlausunnon ryntäämään oikeussaliin, pysäyttämään painokoneet ja vastustamaan avioparin liittämistä yhteen ihan vain periaatteen vuoksi. Keskustelussa on nimittäin sivuutettu samppanjalle erittäin analoginen termi kampanja, jonka etymologia sijaitsee samppanjan tavoin ranskalaisessa campagne-sanassa (sanoilla on myös yhteinen kantasanansa, mutta etymologiakirjoittajat vaikenevat tältä osin). Kuitenkin, vastoin minkäänlaista konsistenssia, kampanja kirjoitetaan yhdellä p-kirjaimella, samppanja taas kahdella. Varaankin tähän epäjärjestelmällisyyteen viitaten itselleni etuoikeuden käyttää vastedeskin verkkokeskusteluissa termiä shampanja vain yhteisen hyvän puolesta ja pitää hyvällä omallatunnolla sisimmässäni samppanjasta puhujia olumppialaiset-termin käyttäjiin verrattavina raivofennisteinä.
Kuten eräs ystäväni totesi, ”kaikkia etikettivirheitähän sopii rikkoa, mikäli tietää alkuperäiset säännöt”. Tietämättömyys ei siis yksinään riitä perusteeksi kirjoittaa asioita väärin, mutta mikäli itsellä on kielitoimiston ohjeistuksesta eroavat mielipiteet, voinee suositusten vastaisesti toimia. Tietoista kapinointia useammin syynä lienee kuitenkin tietämättömyys. Lienee siis syytä ottaa selvää virallisista suosituksista, ennen kuin kirjoittaa miten sattuu, jotta voi paheksuvien norminjulistajien saapuessa itse tyytyväisenä hihitellä sarmanttiin sušibrunchiinsa.