Vuoden 2018 fuksispeksien tekijät ovat noudattaneet ikiaikaista ohjetta tehdä taidetta siitä, minkä tuntevat. Speksikimara tarjosikin tuokiokuvia teekkarien elämästä ja sijoittui sinänsä nyky-Otaniemen Alvarin aukion ympärille, mutta maagisilla elementeillä höystettyinä. Speksiksi tässä teoksessa oli näyttelijöitä harvinaisen paljon, mahdollisesti jopa toista sataa, ja varsinaisten päähenkilöiden sijaan tarinaa seurattiin vähintään kymmenen minuutin välein vaihtuvien näkökulmahenkilöiden avulla. Näkökulmahenkilöistä suurin osa oli kuitenkin opiskelijoita ja tulkittavissa arkkityyppisen Teemu Teekkarin ilmentymiksi eri puoliltaan.
Juoni alkaa niin ikään hyvin arkkityyppisestä tilanteesta eli eräiltä vappusitseiltä. Teekkareiden neuvokkuutta esitellään etsimällä tietä kotiin Oulusta, minne vappusitsit ovat yllättäen johtaneet. Tämän jälkeen pureudutaan tekniikan opintojen varsinaiseen sisältöön tarkemmin harjoittelemalla kiljun valmistusta niin ikään vappusitseille. Kiljun valmistumisen jälkeisen projisointishow’n liittyminen speksin tapahtumiin jäi epäselväksi, mutta kyseessä epäilemättä oli harkittu taiteellinen valinta korostamaan elämän ja teekkareiden ajoittaista epäselvyyttä ja epävarmuutta. Jännitys alkaa kohota kolmannessa episodissa: huomion ollessa muualla teekkarien kotisijoille Otakaari 1:een ilmestyy tikittävä laite, ja kiljun vuoksi ainoastaan erään opintosuunnan fukseja on paikalla tilannetta selvittämässä. Jodelin neuvot eivät pommin purkamisessa paljoakaan auta, mutta syypääksi paljastuukin Esa Saarinen, teekkareiden melkeinpä myyttinen vastavoima ja tämän speksin pääantagonisti.
Maailman tai päärakennuksen räjähdettyä tapahtumia siirrytään tarkastelemaan etäämmältä, ja luontodokumenttimainen kuvaus vaikkapa vapaana kulkevasta rahishärästä syventääkin speksin maailmaa miellyttävästi – samalla kun saa jännittää, millainen uhka seuraavaksi hyökkääkään lintukotoon. Otakaari 1:n jälkeen seuraavana vuorossa onkin Väre, jonka avaimen ryöstää salaperäinen ninjajoukko valoshow’n välkkyessä. Salapoliisi Väres etsii syyllistä melkein jo Otaniemen ulkopuoleltakin eli länsimetrosta, mutta tälläkin kertaa rikkeen takana oli Esa! Neitsyt Joosefin ja hänen ystävänsä Marian aasifuksin saamat lahjat (kimble, fuksivuoden prujut ja nuudelit) vaikuttaisivat tarkoitetun avuksi Esan lyömiseen, mutta valitettavasti niitä ei enää myöhemmin speksin aikana nähty. Vielä väliaikaa ennen esiteltiin kunnolla ilmeisesti Esan jalkaväki eli Otaniemen hanhet, nuo pelottavat vihulaiset, joita oli vilahdellut jo aiemmin speksissä, ja tähän tarvitaankin lukuisten opiskelijoiden apua.
Toisen puoliajan alkupuoli pureutuu siihen, mistä ja miten teekkarit ovat tulleet. Ensin tehtiin lyhyt ekskursio yhteen Otaniemen lukioista eli Lycee Belfortiin. Seuraavassa episodissa ilmeisesti yhdellä lukiosta valmistuneista on vaikeuksia sopeutua Otaniemeen eli meemien maahan, mutta rakkaus ylittää kaikki esteet – tai sitten sopeutua voi osallistumalla Haluatko teekkariksi? -kilpailuun. Sieluntutkiskelun pysäyttävät jälleen hanhet, ja eräs kettu, ja lopulta Juha Sipilä. Hanhien jälkeen ongelmana on päästä Teknologföreningenin uuteen osakuntataloon sisään, ja tämänkin ratkomisessä päästiin esittelemään eri alojen opiskelijoiden taitoja ja vahvuuksia. Lopulta pääsemme speksin huipennukseen: Esa Saarinen onkin päässyt ilmeisesti tavoitteeseensa ja Haluatko teekkariksi -kilpailun seuraavaan jaksoon, ja lopuksi rauhasta päästäänkin järjestämällä täydelliset fuksibileet.
Tuotantoarvoiltaan hienoja hetkiä koettiin vaikkapa Athenen tanssin, Fyysikkokillan soiton ja laulun, Arkkitehtikillan lavasteiden ja analogisesti ohjatun valoshown sekä monenkin esityksen hienojen taustavalokuvien kanssa, mutta paikkansa oli myös Koneinsinöörikillan tietoisen kotikutoisella Jari Sillanpää -esityksellä tai Teknologföreningin erityistehostehenkilöillä. Vaikka kaikkein koherenteimmaksi kokonaisuudeksi vuoden 2018 fuksispeksien kolmetuntista esitystä ei voinutkaan syyttää, välittyi tuokiokuvista vapunajan riemu, itse tekemisen meininki ja ylpeys omasta identiteetistä. Speksin sinänsä hajanainen rakenne pikemminkin korosti tarinoiden universaaliutta. Tällaiset esitykset sekä luovat että toistavat stereotypioita ja opiskelijoiden jaettua kokemusta, mutta ainakin tänä vuonna stereotyypit ja yleisönkin reaktiot oli höystetty ilkeän naurun sijaan lempeällä pilkkeellä silmäkulmassa.
Tämän jutun myötä Kvantti toivottaa lukijoilleen ei liian vakavaa vappua! Sinua saattaisi kiinnostaa myös Kvantin arkistosta löytyvä Speksikevät 2016: Vapunajan erikoinen