Categories
Uncategorized

Topin takassa tirisee

Vuodelta 1991 poliittissävytteinen kokkauspakina, jossa punainen lanka hukkuu pariin otteeseen.

Markkaa siis yritettiin opettaa uimaan. Meni vaan pohjaan kuin naapurimme ydinjäte, joskin sillä erolla että ko. jäte toivottavasti pysyy merenpohjassa. Hallitus sen sijaan yrittää suorittaa varsin uskomatonta kuviokelluntaa – pää ei katoa näkyvistä oli aallokko sitten minkälainen tahansa. Nyt kun markka sukelsi niin ei Sorsan puhaltama pelastusrengas sitten enää kelpaakaan muille hemmoille myöhemmän hengissä pysymisen avittamiseksi, vaan hemmot haluavat ihan oman uimarenkaan, johon haluavat tehdä reikiä jo valmistusvaiheessa. Rantaan pääsyyn voi kulua vain muutama vuosi ja silloin voi renkaasta loppua ilma kesken. Nyt sitten aiotaan yritysten kannattavuutta & tuottavuutta kasvattaa korottamalla verotusta, ja kun vielä kaikki ryhmittymät haluavat devalvaatiosta hyödyn itselleen, ja heti, niin se pelastusrengas uppoaa ja syvälle viimeistään eläkepommin pamahtaessa valtion kassakaapin oveen. Topi ei välttämättä aio olla silloin enää maassa.

topitiris

Viimekertaisessa reseptissä unohtui mainita, että lihat nautitaan keitettyjen perunoiden (kuoritaan ennen käyttöä!) kanssa. Jos nyt kerkesit syödä pihvejä ja kastiketta ja hommata ehkä oikein kunnon viiniä ja siis yritti ko. aterialla valloittaa unelmiensa tytön/pojan, niin tsori nyt vaan kauhiasti. Olisihan tietty voinut yrittää selittää että lämpimiä leipiähän mä yritin mutta kun se leipä…

Muutenkin Topi vähän hairahtui kitupiikkilinjalta, ei tule toistumaan.

Topi huomasi, että joditabletit vanhenevat kovin nopeasti. Nämä tulee vaihtaa uusiin säännöllisesti tai vaihtoehsoiesti tehdä excu/konsulttimatka Tshernobyliin, jolloin voi huoletta nauttia hankkimansa tabletit.

Tällä kertaa mietimme auton hyväksikäyttöä ruoan valmistuksessa. Tämä säästää sähköä, ja sitten vihreät voivat sanoa, että ähäkuti, eihän sähköä enää paljon tarvitakaan, ja sitten ne estävät sen ydinvoiman rakentamisen, ja kaikki loppu sähkö tuotetaan lopulta nykyisten ydinvoimaloiden sulkeuduttua hiilellä ja öljyllä ja jossain määrin kaasulla, ja ollaan tyytyväisiä että huh kun säästyttiin ydinvoimalta ja saadaan hukkua/tukehtua/syöpyä/… 100 %:n todennäköisyydellä nokeen. savuun, rikkiin, turvepöyyn ja turvevoimaloiste vapautuvaan radioaktiivisuuteen ja… Eikö ihmiset uskalla vastustaa mikään mikä tuo niille itselleen suoranaista tämänhetkistä mukavuutta: HIILIVOIMA ON RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN

topingviini

Jos Etelänapamanner kuuluisi Amerikkaan olisi pingviineissäkin varmasti teksti: “Government Warning: Pingquin contains toxic waste and may so cause health problems.”

Yllä mainittua auton käyttöä voi jokainen itse miettiä päissään. Topi suosittelee kuitenkin keittämään koko viikoksi (n. 3*2l:n kattilallinen) Risettariisipuuroa pussiin painetun ohjeen mukaan. Lisäksi voi kuoria muutaman porkkanan, voidella porkkanat voilla ja panna päälle vähän suolaa ja pallojuustoa ja kypsentää mikrossa 2-5min.

Oheinen pakinoinnin mestariteos kvantista 6/1991 Huomionarvoista olennaisten teemojen (vihreät, ydinvoima, eläkepommi) ajankohtaisuus näin 20+ vuotta myöhemmin, vaikka ajatuksen lanka tuntui 90-luvun teekkarilla katkeavan paikoin.