15-20 minuutin fuksilaulun jälkeen vuosijuhlien loputtua, äänentoiston kaikista vakuutteluista huolimatta lakattua toimimasta, harmittoman varpailleastelun ja bussiinahtautumisen jälkeen (mikäli luoja paratkoon ne bussit osaavat tulla hakemaan ravintolasta jatkoille 11PM, ei AM, toimittaja hämmästelee), on aika siirtyä illan ensimmäiseen jälkitilaan: jatkoille. Jatkoilla usein saa täydellisen mahdollisuuden kaataa hotdogin täytteet frakilleen, hankkia puolikkaan lämpöhalvauksen ja tanssia kuin kukaan ei katsoisi (eipä).
Vuosijuhlat ovat suurten tunteiden aikaa ja etenkin kesäisin ovat hormonipilvet opiskelijoiden seassa vahvoina pönötyksen jälkeisissä punastusta-aiheuttavissa euforioissa. Tällöin saattaa tulla asianmukaiseksi ehdottaa illan seuralaiselle tai muulle tilasta löytyvälle henkilölle pientä henkilökohtaista tête-à-têtea jossain syrjäisemmässä nurkassa. Jotta tällöin voidaan edetä hyvässä ymmärryksessä afterparty-kanssakäymisessä kopeloinnin kautta kopulaatioon, lienee hyvä tiedustella seuralaisen tuntemuksia, mieluiten huumorin kautta, kuten “anteeksi, haittaisiko teitä pieni kieli poskessa -toiminta?” Peilin edessä harjoiteltuna repliikki karkoittanee muut kuin aidosti kiinnostuneet. Käytöstavat ennen kaikkea.
Meni ilta hyvin tai ei, jajatkot usein löytyvät, tämän jälkeen ja-ja-jatkotkin, ja tietyllä eksponentiaalifunktiolla voidaan mallintaa pystyssä olevien määrää sillikseen asti ja sen jälkeenkin. Aamulla kuitenkin, nykyisin melko standardisti klo 12 (aiemmin klo 10), saapuvat romahtaneet ihmisraadot heräämissijoiltaan viettämään ihanaa toivuttavaa tunnelmointia sillispaikalle. Tällöin täydellinen resepti on hukuttaa huolet ja murheet ja unohtaa katsoa seuraavan päivän kalenteria – sillä onko millään oikeastaan enää mitään väliä näin suuren juhlinnan jäljiltä.