Mistä on kyse? Lue taustajuttu!
Pykälän 20. spexissä ollaan 1950-luvulla suomalaisessa mielisairaalassa, jonka ylilääkäri Aarne Brunin hoitokeinot ovat maailmallakin kehuttuja, mutta sairaalaan saapuva nuori lääkäri joutuu ne kyseenalaistamaan. Käsiohjelman mukaan Pykälän tämän vuoden speksiä oli pyritty viemään musikaalimaisempaan suuntaan, ja esimerkiksi dialogin taustalla jatkuva musiikki toi paikoin eloa kohtauksiin.
Lavalla nähdään niin potilaita kuin sairaalan työntekijöitäkin, joilla kullakin on omat omituisuutensa. Tyypittelyissä oli vältetty pahimmat stereotypiat ja hahmot olivatkin huvittavia, mutta paristakymmenestä hahmosta monella ei ollut kovinkaan paljon syvyyttä. Toisaalta bändi soitti ammattitaitoisesti, ja laulajista löytyi monta erinomaista suoritusta. Oikeustieteilijöiden tapaan alan sisäpiirivitsejä ja pitkähköjä käsikirjoitettuja mainoksiakin riitti, mutta omaan makuuni ei vielä kuitenkaan liikaa.
Puvut ja maskeeraus toimivat hienosti vieden katsojan vuosikymmeniä taaksepäin. Lavasteet puolestaan eivät jääneet erityisemmin mieleen, mutta speksin seuraamisen kannalta tämä ei ollut ongelma – tapahtumat sijoittuivat kuitenkin enimmäkseen sairaalan sisälle, eikä tarkemmalla huoneella ollut niin väliä. Kokonaisuudessaan Pykälän 20. spex oli viihdyttävää ja pätevästi toteutettua katseltavaa, jonka klassinen sanoma erilaisuuden hyväksymisestä oli toteutettu juonen kannalta hyvin, mutta näin kuukauden jälkeen arvostelua viimeistellessä ei kovinkaan mieleenpainuva esitys.